LVIS-ala elää murroksessa, kun energiatehokkuusvaatimukset, teknologinen kehitys ja markkinan rakennemuutos kiihdyttävät yrityskauppoja. Konsolidaatio muokkaa toimialaa ja avaa uusia mahdollisuuksia niin kasvulle kuin omistajanvaihdoksille. Mitä tämä tarkoittaa LVIS-yrityksille juuri nyt?
Suomen terveydenhuoltoala on viime vuosina ollut voimakkaassa murroksessa. Yrityskaupat, yksityisen sektorin keskittyminen muutamien suurten toimijoiden käsiin ja kasvavat kustannukset muokkaavat alaa ja samalla yritysten arvoa. Mitä tämä tarkoittaa sinun yrityksellesi?
Monet yritykset ovat kokeneet turbulenssia parin viime vuoden aikana. Tältä ei ole voinut välttyä myöskään perinteinen metalli- ja konepajasektori. Materiaalipula, toimitusketjujen häiriöt ja kustannusten nousu ovat koetelleet alan yrityksiä. Erityisesti kohonneiden kustannusten aiheuttamat hintojen nousut ovat aiheuttaneet haasteita asiakassuhteisiin. Taloudellinen epävarmuus on heijastunut niin yrityksiin kuin kuluttajiinkin, eivätkä geopoliittiset jännitteet kuten tullisodat ja Ukrainan sota edistä asiaa. Parempaa on kuitenkin jo odotettavissa.
Julkaistu 26.10.2024 Moni ekonomisti povaa jo talouden käännettä parempaan päin. Siksi nyt on hyvä ajankohta miettiä omaa liiketoimintastrategiaansa ja kenties…
Yrityksen kannattavuuden kasvattaminen on monen yrittäjän toive ja päämäärä, mutta mikä tapa kasvaa on sinun yrityksellesi sopiva? Kilpailu monella toimialalla…
Yrittäjän elämässä voi tulla eteen yllätyksiä ja on hyvä olla varautunut muuttuviin elämäntilanteisiin. Pitää olla ketterä ja osata hyödyntää nopeat…