Yrityskauppaa rennolla otteella

Vuosi 2022 on paketissa myös yrityskauppojen osalta ja seurantamme mukaan yrityskaupat olivat vuoden aikana hienoisessa kasvussa. Etenkin kevään aikana yrityskaupat olivat varsin hyvässä vauhdissa, mutta loppuvuotta kohden vauhti hieman laantui. Yrityskaupoissa ketjuuntuminen jatkuu edelleen, jossa isommat yritykset ostavat alalta pienempiä. Yrityskauppoja tehtiin laajalti eri toimialoilla, varsinkin IT-, insinööripalvelu-, tilitoimisto- ja tukkualalla kauppoja tehtiin ahkerasti. Olipa yrityskauppojen joukossa jopa yksi golfkenttäkin.

Yrityskauppavuotta 2023 on vielä liian aikaista ennakoida, mutta ainakin tammikuu on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Suunniteltuja kauppoja viedään eteenpäin, uusia arvonmäärityksiä on työn alla ja ostajat ovat vahvasti liikkeellä. Jos näistä asioista pitää vetää johtopäätöksiä, niin näyttää, että yrityskauppoja tehdään varsin vilkkaasti myös kuluvana vuonna.

Suomen yrityskaupparintamalla myös muut pohjoismaat olivat aktiivisia – niin ostamaan kuin myymäänkin. Yritysvälittäjämme kontaktoivat aktiivisesti sekä myyjiä että ostajia ja olemmekin huomanneet Suomen ja Ruotsin välillä varsin selkeän eron toimintatavoissa. Kun kysymme ruotsalaisilta yrityksiltä heidän kiinnostustaan myynnissä olevaan yritykseen, saamme allekirjoitetun salassapitosopimuksen varsin nopeasti. Jos myynnissä oleva yritys ei kiinnosta, niin he osaavat vastata kohteliaasti kiitos ei. Suomalaisia yrityksiä joudumme kontaktoimaan useammin, jotta ylipäätänsä saamme allekirjoitetun salassapitosopimuksen takaisin.

Mikä on syy suomalaisten ja ruotsalaisten erilaiseen käyttäytymiseen? Onko ruotsalaisilla yrityksillä selkeämpi strategia yritysostoon? Onko heillä henkilöiden vastuualuejako paremmin määritelty? Onko tehtävien organisointi hoidettu paremmin? Yritysvälittäjämme käyvät ostajaehdokkaita huolellisesti läpi ennen yrityksen myynnin aloitusta ja valikoivat joukosta ne yritykset, joille myynnissä oleva yritys sopisi hyvin. Meidän tavoitteenamme ei ole väkisin myydä yritystä valitulle yritykselle, vaan haluamme tuoda esille yritysostomahdollisuuden sekä kaupassa syntyvät hyödyt. Mikäli yritysosto ei kuitenkaan herätä kiinnostusta, tyydymme saamaamme vastaukseen. Olkaamme siis puolin ja toisin avoimempia yhteydenotossa, näin säästämme molempien osapuolien kallisarvoista aikaa.

Advance Teamilla oli vuonna 2022 juhlavuosi, kun toimintamme käynnistämisestä tuli 25 vuotta täyteen. Juhlavuotta juhlistimme pääsääntöisesti työn merkeissä. Vahvistimme myös loistavaa tiimiämme palkkaamalla kolme uutta työntekijää; yritysvälittäjä Tarja Viantien, markkinointikoordinaattori Essi Joutulaisen ja analyytikko Ville Laaksosen. Vuoden aikana tiimissämme työskenteli myös kaksi analyytikkoharjoittelijaa.

Vuoden aikana olimme mukana yrityskauppaseminaareissa ja pidimme myös itse yrityskauppawebinaarin, joista jokaisesta meille jäi käteen paljon uusia kontakteja ja mukavia kohtaamisia. Markkinoinnissa pyrimme olemaan aktiivisia julkaisemalla erilaisia artikkeleita ja tietopaketteja yrityskaupoista, yritysrahoituksesta, sukupolvenvaihdoksista ja yritysjärjestelyistä. Tulemme panostamaan myös jatkossa aktiiviseen markkinointiin.

Näillä eväillä suuntaamme vuoteen 2023 ja katsotaan vuoden päästä minkälainen yrityskauppavuodesta 2023 tuli!

www.advanceteam.fi
www.yritysovi.fi

Erkki Soppela
Toimitusjohtaja, ekonomi, HHJ
Helsingin / Lahden toimisto
Jätä soittopyyntö