AT-News 1/2024

Yrityskaupparintamalla tapahtuu

Yrityskaupat ovat vilkastuneet tämän vuoden ensimmäisen viiden kuukauden aikana yli 10 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Erityisesti pääomasijoittajat ja pörssiyhtiöt ovat olleet aktiivisia viime aikoina. Pörssikurssit Euroopassa ja USAssa ovat olleet n. 10 % nousussa. Suomessa nousu on ollut vaatimattomampaa, n. 1 % luokkaa. Yleensä pörssien nousu ennustaa talouden nousua ennakolta. EKP:n tekemä 0,25 % koronlasku tullee avittamaan myös yrityskauppoja. Nyt toimijoilla on selkeä näkymä korkoihin: ne tulevat laskemaan. Tämä auttaa yritysostajia kalkyloimaan yrityskaupan hinnat varmemmalle pohjalle. Koronlaskuissa ja -nousuissa on paljon kyse psykologiasta. Koronnostot ohjaavat ihmisiä varovaisuuteen ja samalla he lykkäävät päätöksiään. Koronlasku lisää talouden toimeliaisuutta ja tulevaisuuden uskoa. Nyt kun taloudessa on ollut hieman odottava aika ja kysyntä on kasvussa, yrityskauppaa miettivien on aika toimia. Hyviä yrityksiä on hyvin tarjolla ja hintapyynnöt ovat maltillisia. Vastaavasti yrityksen myyntiä harkitsevien tulee lähteä liikkeelle, koska myynti ei tapahdu hetkessä. Keskimääräinen myyntiaika on n. 9 kk. Uskon, että markkinatilanne on huomattavasti positiivisempi vuoden päästä.

Lappeenrannan Kuljetusosakeyhtiö on ollut Advance Teamin pitkäaikainen asiakas. Yrityksen omistaja Jukka Tyster on ollut aktiivinen yrityksen sukupolvenvaihdoksessa jo pitempään. Asiaa on pohjustettu hyvin ja etsitty hyvää toteuttamistapaa. Kun sitten seuraava sukupolvi oli valmis vaihdokseen, asia toteutettiin. Lue artikkelista Jukan ajatuksia sukupolvenvaihdoksesta, yrityksen johtamisesta ja heidän asiakkaistaan. Jukka kertoo myös, miten Advance Teamin Terhi Ruuska onnistui omistajanvaihdoksen toteutuksessa.  Samalla tutustut yrityksen lähes 80-vuoden historiaan.

Vaasalainen Oy Ekman Systems Ab sai uudet omistajat, kun Tuomas Peltola ja Tom Hautakangas ostivat perinteikkään perheyrityksen koko osakekannan. Ekman Systemsin palvelutarjonta kattaa kaiken tarvittavan viihtyisän työympäristön luomiseen aina toimistokalusteista tulostimiin ja kahvikoneista kyniin. Jan Ekman, yrityksen pääomistaja, tunsi Advance Teamin yritysvälittäjän Mikko Mellasen jo pitkä ajalta. Näin henkilöiden luottamus oli vahvalla pohjalla jo yrityskaupan suunnittelusta lähtien. Jutussa Jan Ekman kertoo, miten hän haluaa hoitaa siirtymäajan ja mihin hän tulevaisuudessa keskittyy. Uudet omistajat valottavat jutussa miksi he kiinnostuivat Ekman Systemsistä. Lue artikkeli, niin saat hyviä vinkkejä niin myyjän kuin ostajan näkökulmasta.

Viimeiseissä artikkelissa Advance Teamin yritysvälittäjä Sami Auvinen kertoo, miten parannat myyntimahdollisuuksia yrityskaupassa. Hän kehottaa yrityksen myyjiä asettumaan ostajan ”housuihin” ja miettimään mitkä asiat ostajaa kiinnostavat. Jutusta saat paljon hyvä vinkkejä, kun valmistaudut yrityksen myyntiin. Voit tehdä paljon asioita ennakolta, mikä parantaa yrityksen myytävyyttä ja nostaa yrityksestä saatavaa hinta. Tärkein neuvo yrityksen myyjälle on: lähde ajoissa liikkeelle.

Toivotan kaikille oikein aurinkoista ja iloista kesää.

Erkki Soppela
Toimitusjohtaja
040 5313760
erkki.soppela@advanceteam.fi

Onnistunut omistajanvaihdos: Lappeenrannan Kuljetusosakeyhtiö

Vuonna 1945 perustettu Lappeenrannan Kuljetusosakeyhtiö on elintarvikkeiden kuljetukseen erikoistunut yritys, jossa toteutettiin sukupolvenvaihdos vuoden 2023 lopussa. Lähes 80-vuotiaan perheyrityksen tarina jatkuu jo neljännen sukupolven voimin.

Perinteet, asiakaspalvelu ja rohkeus. Siinä on kolme teemaa, jotka nousevat esiin, kun haastattelen Lappeenrannan Kuljetuksen eläköitynyttä toimitusjohtajaa Jukka Tysteriä. Kuljetusalan yrittäjyys tuli Tysterille verenperintönä, sillä hän vietti jo lapsena aikaa työmailla isosisänsä perustamassa yrityksessä. Omaakin yrittäjänuraa kertyi lopulta yli neljältä vuosikymmeneltä.
Heti sotien jälkeen perustetun Lappeenrannan Kuljetuksen historia on vaiherikas, ja palveluja on kehitetty aina siihen suuntaan, mitä asiakkaat milloinkin ovat tarvinneet. Kalustolla on kuskattu esimerkiksi sementtiä, muuttokuormia ja haketta. Elintarvikekuljetuksiin yritys erikoistui 80-luvulla, kun asiakkaiksi tulivat Kesko ja Fazer:

-Kaikki Lappeenrannan Fazerin leipomolta lähtevät karjalanpiirakat ovat olleet meidän automme kyydissä. Olemme päässeet lähelle kuluttajia. Meillä ei ole verkkokauppaa, vaan herkkää kauppaa. Kun toimitaan nopealla aikajänteellä herkkien ruokatuotteiden kanssa, niin toimijan pitää tulla läheltä.

Pitkäaikaiset kuljetussopimukset vakioasiakkaiden kanssa ovat luoneet Lappeenrannan Kuljetuksen liiketoiminnalle vankan pohjan. Aikoinaan Lauritsalan kauppalan alueella perustettu yritys on luonut hyvän maineen koko Lappeenrannan seudulla.
Yritys tunnetaan luotettavana paikallisen ruokatuotannon kuljettajana, mutta mukana on myös kansainvälisiä asiakkuuksia. Kun Tyster kuuli Suomeen laajentuvasta saksalaisesta kauppaketjusta, hän lähti Hampuriin selvittämään, millaisesta myymäläketjusta on kyse:

-Olin Suomessa ensimmäinen autoilija, joka alkoi ajaa Lidliä. Se vaati omatoimisen yhden miehen reissun Saksaan tutustumaan myymälöihin ja niiden valikoimaan. Heinäkuussa 2002 solmin sopimuksen Lidlin kanssa, ja saman vuoden elokuussa teimme heille ensimmäisen kuljetuksen.

Pitkän historian jatkajat

Sukupolvenvaihdoksen myötä yrityksen vetovastuu siirtyi Tysterin kolmelle pojalle. Vanhin poika Emppu on yrityksen toimitusjohtaja ja vastuussa päivittäisestä liiketoiminnasta. Nuoremmat pojat Eetu ja Eero ovat mukana yrityksen hallituksessa.

Lappeenrannan Kuljetus on ollut Advance Teamin asiakkaana jo vuodesta 2016, jolloin sukupolvenvaihdoksen alkuvalmistelut aloitettiin. Yritysvälittäjä Terhi Ruuska teki yritykselle ensimmäisen sukupolvenvaihdossuunnitelman vuonna 2021. Suunnitelmaa päivitettiin vuosittain, ja lopulta vuonna 2023 suunnitelmien kanssa edettiin toteutukseen asti.

Käytännössä toteutus tarkoitti yrityksen osakkeiden myyntihinnan määrittelyä ja kaupan rahoituksen selvittämistä. Sen jälkeen verottajalta haettiin sitova ennakkoratkaisu aiottuun sukupolvenvaihdokseen. Ratkaisun saamisen jälkeen kaupat toteutettiin.

Osana kaupan rahoitusta käytettiin omien osakkeiden hankintaa, eli yhtiö osti osan Jukka Tysterin omistamista osakkeista. Lisäksi Tyster sitoutui antamaan jatkajille maksuaikaa osalle kauppahintaa. Verottaja hyväksyy jopa 10 vuoden korottoman maksuajan. Joustava maksuaika tukee hienosti yritysten sukupolvenvaihdosten toteuttamista.

-Oli ilo työskennellä Advance Teamin Terhi Ruuskan kanssa. Sain häneltä niin hyvät paperit, että Finnveran ja Verohallinnon asiantuntijat sanoivat, etteivät ole koskaan nähneet näin hyvää ja perusteellisesti tehtyä ohjelmaa. Heidän mukaansa selvitys oli täysin ainutlaatuinen.


Alussa ja lopussa on asiakas

Tysterin isoisä Emil Narinen tunnettiin räiskyvänä persoonana, joka teki kaiken isosti. Asiakassuhteiden rakentaminen perustui ystävälliseen yhteydenpitoon joka suuntaan. Taustalla vaikutti kuitenkin hänen vaimonsa eli Tysterin mummo, joka toimi perheyrityksen tasapainottavana voimana:

-Mummoni oli lämmin, ystävällinen ja kaikki huomioon ottava. Eräänä pakkasaamuna hän sanoi henkilökunnalle, että “kukkaan ei lähde mihinkään ennen kuin me juodaan kahvit!”.

Tuo asenne on säilynyt yrityksen kantavana voimana kaikki vuosikymmenet. Henkilöstöä ja asiakkaita arvostetaan ja heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan. Lappeenrannan Kuljetus on 45 työntekijällään myös alueen merkittävä työllistäjä. Tyster uskoo perheyrityksen arvojen jatkuvan poikien kautta tuleville vuosikymmenille, joten eläkkeelle voi jäädä rauhallisin mielin:

-Kun kantaa vastuun melkein kahden sukupolven ajan, on helpotus siirtää vastuita muillekin. Luotan lasteni tekemiseen täysin. Vastuuta ei kanna, jos vastuuta ei anna. Jatkossa aion keskittyä elämän arvostamiseen. Seuraan viiden lapsenlapseni kehitystä, vien hevoset laitumelle, tarkkailen luontoa ja saimaannorppia.

Pitkän linjan yrittäjän ura päättyy siihen, mistä se alkoikin: asiakkaiden arvostamiseen ja kiittämiseen. Tyster lähetti kaikille asiakkailleen henkilökohtaisen kirjeen, missä kertoi yrityksen sukupolvenvaihdoksesta, omista suunnitelmistaan ja pojistaan toiminnan jatkajina. Kirjeen kauniisiin sanoihin on hyvä päättää myös tämä yrityskauppajuttu:

-Haluan kertoa sydämelliset kiitokseni yhteistyöstämme. Te olette minulle tärkeitä, ja toivon, että pysytte osana perhettämme myös tulevaisuudessa. Olen innoissani tulevista eläkevuosista ja uusista seikkailuista, mutta teitä ja yhteistyötämme tulee aina olemaan ikävä. Kiitos, että olitte osa matkaani!

Teksti: Hanna Piiparinen / Ampersand Design Oy

Advance Teamin palvelut sukupolvenvaihdoksessa

Lappeenrannan Kuljetus sai Advance Teamin Terhi Ruuskalta kattavat palvelut koko prosessin ajan:

  • Sukupolvenvaihdossuunnitelman teko, päivitys ja toteutus
  • ennakkoratkaisun hakeminen
  • omien osakkeiden hankinnan dokumentointi
  • kauppakirjojen ja muiden tarvittavien asiakirjojen laatiminen
  • ohjeistus varainsiirtoveroilmoituksen tekoon
  • ohjeistus muiden mahdollisten viranomaisilmoitusten tekoon, esim. Lahjaveroilmoitus
  • ohjeistus myyjälle tuloverotuksen pääomatulojen ja myyntivoittojen ilmoittamiseen.

Onnistunut yrityskauppa: Oy Ekman Systems Ab

Vaasalainen Oy Ekman Systems Ab sai maaliskuussa uudet omistajat, kun Tuomas Peltola ja Tom Hautakangas ostivat perinteikkään perheyrityksen koko osakekannan. Uudelle toimialalle hypänneet ostajat luottavat liiketoiminnassa ammattitaitoiseen henkilöstöön.

Jo yli 60 vuotta toiminut Ekman Systems tunnetaan Pohjanmaalla ripeästä palvelusta ja laajasta tuotevalikoimasta, joka kattaa kaiken tarvittavan viihtyisän työympäristön luomiseen aina toimistokalusteista tulostimiin ja kahvikoneista kyniin. Kun pitkän linjan perheyritys alkoi etsiä toiminnalleen jatkajaa, toimitusjohtaja Jan Ekman tiesi, kehen ottaa yhteyttä:

-Tunsin yritysvälittäjä Mikko Mellasen jo opiskeluajoilta, joten luotin myynnissä hänen asiantuntemukseensa. Halusimme perheyrityksenä kartoittaa ostajaehdokkaita rauhassa ja löytää jatkajan, jonka omistuksessa liiketoiminta jatkuu sellaisenaan.

Ekman Systems on aiemmin ostanut pienempiä yrityksiä, mutta myyntipuolella tämä kauppa oli ensimmäinen. Maaliskuun alussa solmittu yrityskauppa ei sisällä Kalle’s Inn Resortin toimintaa ja kiinteistöä, sillä Ekmanin perhe jatkaa itse näiden toiminnan kehittämistä. Jan Ekman toimii siirtymäajan myös Ekman Systemsin hallituksessa sekä toimii mentorina uusille omistajille. Vaikka ostajat tulevat toimialan ulkopuolelta, heillä on vankka yrittäjätausta, joka auttaa uuden alan oppimisessa:

-Ekman Systems tarvitsee eteenpäin katsovia ja energisiä johtajia. Luotan ostajiin, koska heillä on intoa ja halua oppia uutta. Sitä yrittäjyys on. Meille oli myös tärkeää, että Ekman Systemsin nimi ja tunnettu brändi jäävät elämään, ja uudet omistajat aikovat vaalia tätä perintöä.

Ekman on itse viettänyt pikkupojasta asti aikaa isänsä perustamassa yrityksessä, joten elämäntyön myyminen tuntuu samaan aikaan haikealta ja helpottavalta. Myyntiin valmistautuminen ja muuhun liiketoimintaan keskittyminen auttoivat muutoksessa:

-Olen tehnyt tätä nyt 40 vuotta, joten alkoi tuntua, että tämä riittää. Jatkamme perheyrityksenä Kalle’s Inn Resortin kehittämistä, ja fokus on nyt siellä. Advance Team mahdollisti koko toiminnan myymisen sellaisenaan, ilman osamyyntejä tai muita roikkumaan jääneitä asioita. Se oli iso helpotus.

Advance Teamin Mikko Mellanen kehuu sujuvaa yhteistyötä eri osapuolten välillä ja yrityskaupan aineetonta arvoa, jossa alueella tunnettu yritys voi jatkaa toimintaansa:

-Erityisen hienoa tässä kaupassa oli se, että näin Vaasassa yli 60 vuotta toiminut ja paikallisesti erittäin tunnettu yritys löysi hyvät jatkajat ja yrityksen historia jatkuu todennäköisesti entistä voimakkaampana. Juuri tällaisten omistajanvaihdokset ja kaupat ovat meidän työmme suurin ilonaihe ja suola.

Ekman Systems

Kuvassa vas. Jan Ekman, Tom Hautakangas ja Tuomas Peltola

Rohkeasti uutta oppimaan

Yrityksen ostajat Tom Hautakangas ja Tuomas Peltola tekevät kaupan myötä uuden aluevaltauksen toimistokaluste ja –laitepuolelle. Yrittäjät ostivat Ekman Systemsin puoliksi omilla yrityksillään Finnish Food Trading Company Oy ja SVH-Store Oy. Pitkä K-kauppiasura antoi Peltolalle monipuolista kokemusta, joka rohkaisi yrittäjäksi uudelle toimialalle:

-Meillä on Tomin kanssa samankaltainen tausta, joten lähdimme edistämään yhteistä yrittäjäuraa. Kuulimme tuttaviemme kautta, että Ekman Systems oli myynnissä. Tiesimme yrityksen ja sen vahvan brändin entuudestaan, joten halusimme lähteä kehittämään toimintaa eteenpäin.

Peltola kehuu koko prosessin sujuneen hyvässä yhteisymmärryksessä ilman suuria yllätyksiä. Yhteydenotosta kaupan solmimiseen kului noin puoli vuotta:

-Meillä oli ensin myyjän kanssa omia neuvotteluja, mutta hintaneuvotteluvaiheessa Mikko Mellanen tuli mukaan tuomaan asiantuntijan näkemystä kauppaan. Vaikka Advance Team oli myyjän edustaja, palveluista oli apua meillekin.

Visiona muuttovalmis toimisto

Ekman Systemsin päätoimipiste sijaitsee Vaasassa, ja muutama vuosi sitten yritys avasi myymälän Seinäjoelle. Siellä toimistokalusteiden showroom-tiloissa työskentelee kaksi työntekijää, yhteensä henkilöstöä on 11.

Yrityksellä on monipuolinen yhteistyökumppaneiden verkosto, joiden kautta toimistokalusteet ja –laitteet hankitaan. Pienemmät laitteet toimitetaan suoraan yrityksen omasta varastosta, ja isompienkin kalustekokonaisuuksien toimitukset onnistuvat yleensä muutamassa arkipäivässä, tilauksen koosta riippuen.

-Asiakkaamme vaihtelevat tarpeen ja projektin koon mukaan. Asioimme usein suoraan rakennuttajien kanssa, jotka haluavat valmiin paketin eli toimitilan valmiiksi kalustettuna laitteineen ja tarvikkeineen. Meillä on visio muuttovalmiin toimiston tarjoamisesta yhä useammille asiakkaille.

Uudet omistajat luottavat ammattitaitoisen henkilökunnan apuun uuden liiketoiminnan opettelussa. Yhdessä tekemällä ja oppimalla perinteikäs perheyritys kehittyy eteenpäin ja pystyy palvelemaan yhä laajempaa asiakaskuntaa. Peltola kannustaa yrittäjyydestä kiinnostuneita tarttumaan rohkeasti toimeen ja edistämään unelmiaan yrityskaupalla:

-Meillä on isot saappaat täytettävänä. Ideoita meillä riittää, joten nyt vaan kokeillaan, mikä niistä toimii. Kun on valmiina korkea asiakastyytyväisyys ja osaava henkilökunta, on helpompi aloittaa uudella alalla. Suosittelen yrittäjäksi ryhtymistä, oli toimiala mikä vaan. Elämässä pitää kokeilla rohkeasti uusia asioita!

Teksti: Hanna Piiparinen / Ampersand Design Oy

Myyntimahdollisuuksia parantavia tekijöitä yrityskaupassa

Yrityskauppaan valmistautuessa ja sitä suunnitellessa yrityksen omistajan on hyvä huomioida etukäteen riittävästi asioita ja asettaa samalla itsensä hetkeksi ’’ostajan rooliin’’. Ulkopuolisen asiantuntijan avulla saadaan myyntiprosessi toteutettua kattavasti ja systemaattisesti, ja yrittäjä voi edelleen keskittyä oman liiketoimintansa päivittäiseen johtamiseen.

Merkittävimpiä myyntimahdollisuuksia lisääviä tekijöitä ovat yrityksen kiinnostavuus toimialallaan ja yhtiön hyvä kannattavuus. Kiinnostavuus muodostuu yhtiön osaavasta henkilökunnasta, merkittävistä asiakkuuksista ja markkinaosuuksista, yhtiön tarjoamista tuotteista ja palveluista, kuranteista taseen omaisuuseristä sekä hankintakanavista toimittajineen. Kannattavuuteen vaikuttavat toiminnan tehokkuus, yhtiön maksuvalmius, toteutunut kasvu, riittävän nopea kassavirta, vakavaraisuus sekä omavaraisuusaste. Kuitenkin eräs omistajan tärkeimmistä päätöksistä yrityskauppaan lähdettäessä on omistajan tekemä oma todellinen päätös luopua yhtiön omistuksesta. Ennen tuota päätöstä ei ole kunnollisia edellytyksiä viedä yrityskauppaa onnistuneesti eteenpäin.

Tilinpäätös, tuloslaskelma ja tase antavat virallista tietoa yhtiön taloudesta ja pohjaavat yhtiön arvoa, mutta ne eivät kuitenkaan vielä kerro kaikkea eivätkä juurikaan anna kuvaa tulevaisuudesta. Ostajia kiinnostavat ajantasaiset laiteluettelot konekannasta, kurantti vaihto-omaisuus ja asiakasrekisterit sopimuksineen ja tilauskantoineen. Kuukausitasolla on hyvä seurata ja raportoida myynnin ja talouden kehitetystä. Nämä raportit antavat yrityksestä erittäin hyvän ja reaaliaikaisen kuvan ostajalle.

Yhtiön omaisuuserissä ei pitäisi olla liiketoimintaan kuulumattomia eriä, näitä ei ostaja ole halukas ostamaan. Ennen myyntiä on hyvä laatia yhtiöstä laajan arvonmäärityksen sisällään pitämä myytävyysanalyysi. Tällä analyysillä varmistetaan realistiset odotukset yrityksen arvosta eri arvonmääritysmenetelmiin perustuen ja simuloidaan laskelma tulevista tuotoista, lasketaan myyjälle yrityskaupasta aiheutuvat veroseuraamukset. Lisäksi asiantuntija antaa omat toimenpidesuosituksensa kaupan toteuttamiselle, sekä mahdollisille ennen kauppaa tehtäville yritysjärjestelyille. Kaupan toteuttamistavoille saadaan myös analyysin avulla selkeä näkymä, joskaan mitään toteutuksen vaihtoehtoa ei kannata liian aikaisessa vaiheessa rajata pois.

Tuotteet ja palvelut on hyvä kuvata selkeästi, näiden avulla ostajalle pystytään antamaan hyvä käsitys yhtiön tarjonnasta. Samalla nämä kertovat käytössä olevista valmistusmenetelmistä ja teknologioista, alihankintaverkostoista ja yhteistyökumppaneista sekä käytössä olevista jakelukanavista. Henkilökunnan taidot ja osaaminen kiinnostaa aina ostajia. Usein kysytäänkin työntekijöiden työhistoriasta, koulutuksesta sekä erityisosaamisesta. Tällä saattaa olla jopa kaupan toteutumisen kannalta ratkaiseva merkitys.

Kilpailijat, jakelutiet toimittajineen ja asiakkaineen ja laajemminkin se toimintaympäristö, jossa yhtiö toimii ja harjoittaa kannattavasti liiketoimintaansa, kiinnostaa ostajia. Tämä kuvaa myös yhtiön kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin, koska liiketoimintaympäristö kehittyy, elää ja muuttuu koko ajan. Uusia toimijoita syntyy ja vanhoja häviää. Ketterä ja riittävän nopeasti ennakoimaan ja reagoimaan pystyvä investointikykyinen yhtiö menestyy muutostilanteissa.

Myyjän sitoutuminen kaupanjälkeiseen siirtymäaikaan on kaupan kannalta merkittävä, ja onnistunut ylimenokausi on sekä ostajan että myyjän etu. Usein onnistuneen siirtymävaiheen jälkeen myyjä vapautuu sitoumuksista ja saa loppukauppahinnan itselleen, ja vastaavasti ostaja saa hyvin toimivan yrityksen.

Sami Auvinen
Yritysvälittäjä
0400 609742
sami.auvinen@advanceteam.fi

Jätä soittopyyntö