TP Profiitti Oy
Miten yrityskauppa muuttuu suunnitelmasta todellisuudeksi? Pitkäjänteinen suunnittelu, ammattitaitoinen yritysvälittäjä ja avoin viestintä tekivät TP Profiitti Oy:n myynnistä menestystarinan.
Kun Merja Lehtinen ja Hanna-Leena Rantala perustivat TP Profiitti Oy:n Salossa vuonna 2013, he eivät osanneet aavistaa, millainen kasvutarina yrityksellä oli edessä. Kymmenessä vuodessa kahden naisen tilitoimisto kasvoi osakkaiden lisäksi viiden työntekijän ja yhden harjoittelijan toimistoksi, joka tunnetaan paikallisesta ja välittävästä palvelustaan.
Liiketoiminnan kehittäminen olisi kuitenkin vaatinut yhä enemmän ohjelmistoinvestointeja ja uusien palveluiden lanseerausta, joten yrityksen kasvun rajat tulivat vastaan. Perustajat päättivät, että yritys tarvitsee taakseen leveämmät hartiat, jotta palvelutarjonnan laajentaminen on kustannustehokkaasti mahdollista. He alkoivat kartoittaa TP Profiitin myynnin mahdollisuuksia alkuvuodesta 2022. Kaikki lähti liikkeelle Advance Teamin nettisivuilta ladatusta yrityksen myynnin oppaasta:
-Advance Teamin Mikko Mellanen otti minuun nopeasti yhteyttä sen jälkeen kun olin ladannut oppaan, ja hän kyseli yrityksemme tilannetta ja kiinnostustamme yrityksen myyntiin. Siitä tuli heti hyvä olo, kun välittäjä oli aktiivinen. Silloin myynti ei ollut vielä ajankohtaista, joten sovimme palaavamme asiaan myöhemmin, Lehtinen kertoo.
Reilun vuoden kuluttua päätös oli kypsynyt siihen pisteeseen, että osakkaat olivat valmiita yrityksen myyntiin. Prosessiin liittyi myös paljon luopumista, sillä itse perustettu yritys on Lehtisen mukaan kuin oma lapsi, ja samalla tavoin myös yritykselle haluaa vain kaikkein parasta.
-Minulla on työhistoriaa Nokialla, joten arvostan sujuvia prosesseja ja Advance Teamilla on toimiva prosessi. Ensin tehdään arvonmääritys, sitten siirrytään myyntimateriaalin valmisteluun ja sen jälkeen hankitaan ostajakandidaatteja ja sitten päätetään, kenen kanssa jatketaan neuvotteluja ja niistä valitaan se yksi, kenen kanssa jatketaan loppuun.
Tilitoimiston arjessa numerot ovat kaiken perustana, ja siksi myös yrityksen myynnissä keskityttiin faktoihin ja lukuihin. Advance Teamilta saatu arvonmääritys oli hyvin linjassa osakkaiden oman arvion kanssa, joten myyntiprosessin kanssa päästiin sujuvasti eteenpäin. Advance Team markkinoi TP Profiittia eri kaupankäyntialustoilla, sähköpostitse ja suorilla yhteydenotoilla potentiaalisiin ostajaehdokkaisiin. Lopulta kontaktien kautta löytyi HLB Tietotili, joka oli etsimässä sopivaa ostokohdetta tilitoimistojen joukosta:
-Se, että valitsimme juuri Advance Teamin tähän yritysvälittäjäksi, osoittautui meille erinomaiseksi ratkaisuksi. Advance Teamin yritysvälittäjä vinkkasi meistä HLB Tietotilille. He olivat hakemassa ostettavia tilitoimistoja pääkaupunkiseudulta, eivätkä olisi välttämättä muuten noteeranneet meitä, koska olemme Salossa, Lehtinen kertoo.
Kuvassa Merja Lehtinen, Urpo Salo, Hanna-Leena Rantala, Veikko Virkki
Yhteiset arvot sinetöivät kaupan
Lopullinen päätös myynnistä syntyi yritysten yhteisten arvojen pohjalta. Kun myyjät tutustuivat ostajaehdokkaan nettisivuihin, sieltä välittyi vahvasti yhteinen arvomaailma, joka mahdollisti kahden yrityskulttuurin yhdistämisen. Lehtisen mukaan tuntui, että myyjät ja ostajat olivat alusta asti samoilla linjoilla ja viestivät toiveistaan avoimesti:
-Kun HLB tuli mukaan keskusteluihin, niin tuntui, että puhumme samaa kieltä ja meillä oli samanlaisia tavoitteita. Halusimme, että yrityskaupan jälkeenkin TP Profiitti jatkaa HLB:n tytäryhtiönä asiakkaiden arvostamaa ihmisläheistä toimintaansa. Tietysti pitää myös muuttua ja mukautua, mutta kyllä integraatio on paljon helpompi, kun yritysten arvopohja on suurin piirtein samanlainen.
TP Profiitin osakkeet ostanut HLB Tietotili Oy on keskisuuri, ammattitaitoinen auktorisoitu tilitoimisto, joka on toiminut perustajiensa johdolla yli 37 vuotta. Kaupan jälkeen konsernissa työskentelee noin 90 taloushallinnon ammattilaista.
Osakekaupan myötä TP Profiitin palveluvalikoima laajenee HLB-ketjun tarjoamiin HR- ja lakipalveluihin ja kansainvälisiin palveluihin. HLB Tietotilin yrittäjät Urpo Salo ja Veikko Virkki näkevät TP Profiitin vahvuutena erityisesti sitoutuneen henkilöstön sekä laadukkaan ja luotettavan palvelun, jota uudet omistajat haluavat kehittää entisestään:
-Tulevaisuudessa voimme laajentaa TP Profiitti Oy:n tarjoamia palveluita tuomalla uusia vaihtoehtoja ohjelmistotarjontaan, kuten Procountor ja Fennoa. Voimme jatkossa tarjota myös tilintarkastuspalvelujamme Salon seudulla.
Sekä myyjät että ostajat olivat siis liikkeellä oikeaan aikaan ja verkostoituivat tehokkaasti Advance Teamin kautta. Advance Teamin materiaaleista oli suuri hyöty ostajille, sillä he saivat kattavasti käyttöönsä yrityksen talousluvut, kilpailuedut ja liiketoiminnan kehittämissuunnitelmat:
-Advance Teamilta saamamme materiaalin perusteella meillä oli helppoa muodostaa kuva yhtiöstä. Toiminta oli hyvin ammattimaista koko yrityskaupan ajan ensikontaktista kauppakirjan allekirjoittamiseen, ostajat kertovat.
Teksti: Hanna Piiparinen / Ampersand Design Oy