TM Päällyste ja Maanrakennus Oy

Onnistuneesti toteutetun liiketoimintakaupan ansiosta TM-Päällyste ja Maanrakennus Oy:n menestystarinan jatkolle luotiin tukevat perustukset.

Vuodesta 1992 toimineen maanrakennusalan urakointiyrityksen vetovastuu on siirtynyt Tarmo Mustoselta Jari Kekkoselle Advance Teamin toteuttaman liiketoimintakaupan myötä.

– Nyt oli otollinen hetki jo pidempään suunnitteilla olleelle yrityskaupalle. Advance Teamin johdolla myyntiprosessi eteni jouhevasti. Olen erittäin tyytyväinen Mikko Ruotsalaisen työpanokseen yritysvälittäjänä. Hän hoiti koko vaativan prosessin hyvin ihmisläheisesti, Tarmo Mustonen, 60, kertoo.

Kun Mustonen oli tehnyt päätöksensä luopua yritystoiminnasta, hän antoi myyntitoimeksiannon yrityskauppoihin erikoistuneelle asiantuntijayritykselle.Yritykselle laadittiin aluksi sadonkorjuuennuste, jonka jälkeen myyntiprosessi pääsi kunnolla vauhtiin.

Uusi yritys kunnioittaa vanhoja perinteitä

Maanrakennusalalla miltei 30 vuotta työskennellyt ammattiosaaja Jari Kekkonen valikoitui muiden kiinnostuneiden ostajaehdokkaiden joukosta parhaaksi vaihtoehdoksi uudeksi yrittäjäksi.

– Liiketoimintakaupan yksityiskohtien hiominen vaati todellista asiantuntemusta. Ammattitaitoisen yritysvälittäjän ansiosta monimutkainen kokonaisuus saatiin onnistuneesti maaliin asti sekä ostajan että myyjän intressit huomioiden, Jari Kekkonen painottaa.

Pääkaupunkiseudulla operoiva maanrakennusyritys jatkaa liiketoimintaansa vanhalla nimellään. Kolmenkymmenen hengen vahvuinen henkilöstö siirtyi uuden yrityksen palkkalistoille.

– On todella tärkeää jatkuvuuden kannalta, että Tarmo Mustonen jatkaa yrityksessä teknisen johtajan roolissa ainakin toistaiseksi. Näin ollen tärkeitä yhteistyösopimuksia ja henkilökontakteja voidaan luontevasti siirtää uudelle yritykselle, Jari Kekkonen toteaa.

Uusi yrittäjä uskoo, että TM-Päällyste ja Maanrakennus Oy:n perinteikästä yritystoimintaa voidaan tulevina vuosina jatkaa samalla vankalla perustalla kuin aiemminkin.

– Liiketoiminnan kasvua haetaan pitkäjänteisesti, Kekkonen sanoo.

http://www.tmpaallyste.fi/ 

Lue lisää tarinoita onnistuneista yrityskaupoista www.advanceteam.fi/referenssit .

Teksti:
Jarmo Mäkeläinen
Ampersand Design Oy

Jätä soittopyyntö