Motoajo Oy

Motoajo Oy on perinteikäs metsäkoneurakoinnin yritys, jonka juuret juontavat jo 50-luvulle. Syyskuun alussa yrityksessä toteutettiin kahta osakasta koskenut sukupolvenvaihdos, jonka järjestelyistä vastasi Advance Team.

Motoajo Oy toimii Pohjois-Karjalan Nurmeksessa ja hoitaa metsäkoneurakointia koko Itä-Suomen alueella. Pitkän linjan perheyritys on luotettava toimija, joka työllistää yli 70 henkeä ja on saanut yritystoiminnastaan vuosien varrella merkittäviä tunnustuksia ja palkintoja.

Tänä syksynä Motoajon toiminta jatkuu uusien osakkaiden voimin, kun yrityksen neljästä omistajasta kaksi siirtyi sivuun ja luopui omistuksistaan. Hallituksen puheenjohtaja Lassi Puoskarin 25 prosentin omistusosuus siirtyi hänen tyttärelleen Sadulle, ja hallituksen jäsen Ritva Puoskari luovutti sukupolvenvaihdoksessa oman 25 prosentin osuutensa tyttärelleen Annille.

Perheyrityksessä välit ovat tiiviit ja töitä tehdään yhdessä, joten sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen haluttiin mukaan ulkopuolinen asiantuntija tuomaan prosessiin erityisosaamista ja objektiivisuutta. Sellainen löytyi Advance Teamilta, kun Juha Huotari otti Motoajon muutokset vastuulleen.

-Juttelin Juha kanssa puhelimessa ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, vaikka silloin puhuimme varmaan enemmän muista asioista kuin sukupolvenvaihdoksesta. Sitten kun asia tuli uudestaan ajankohtaiseksi, otin yhteyttä Juhaan, ja hän aloitti tarvittavat valmistelut, Lassi Puoskari kertoo.

Yrityksen sukupolvenvaihdos on yrityksestä riippuen aina hieman erilainen. Verosuunnittelu, jatkajien valmentaminen muutoksiin ja hiljaisen tiedon siirtäminen vievät kaikki oman aikansa:

-Olemme tehneet monenlaisia yritysjärjestelyitä jo jonkin aikaa ja jakaneet omaisuutta sekä paketoineet yhteen eri yhtiöitä. Kahteen yhtiöön jakautuminen ei ole yksinkertaista, joten niissä selvittelyissä kului aikaa ja lopulta perustimme Motoajolle uuden Y-tunnuksen ja kaikki tehtiin alusta asti uudestaan.

motoajo oy

Kuvassa vas. Satu Puoskari, Ritva Puoskari, Anni Puoskari, Lassi Puoskari

Varaa aikaa muutoksille

Yhtä oikeaa kaavaa muutoksen toteuttamiseen ei ole, mutta Puoskari kannustaa muita samaa suunnittelevia aloittamaan valmistelut ajoissa, jotta kokonaisuus saadaan hoidettua järkevästi. Yrityksestä lähtijälle muutos on myös henkinen prosessi:

-Itselläni on taustalla 50 vuoden työrupeama. Nyt olen ollut jo jonkun aikaa työkyvyttömyyseläkkeellä, ja tyttäreni oli innokas jatkamaan Motoajon tarinaa. Siksi oli hyvä hetki siirtyä sivuun ja antaa tyttäreni sekä edesmenneen veljeni tyttären jatkaa osakkaina.

Puoskarin mukaan monimutkaisissa ja aikaa vievissä yritysjärjestelyissä kannattaa luottaa ulkopuoliseen asiantuntijaan:

-Siinä rytäkässä oli helpottavaa jättää kaikki Juhan käsiin. Perheyrityksenä meille oli järkevää teettää järjestelyt asiantuntijalla. Yritysvälittäjä toi varmuutta kaupan tekoon ja varmisti, että kaikkia asianosaisia kohdellaan tasapuolisesti. Juhalla on homma hanskassa ja suunta selvillä. Se auttoi meitäkin varautumaan tulevaan.

Perheyritys suunnittelee asioita pitkälle vuosien päähän, ja nyt tehdyillä muutoksilla pedataan jo tulevaisuuden paikkoja lapsenlapsille perheen eri yhtiöissä:

-Olemme pitäneet toiminnan omissa käsissä ja työllistäneet omia sukulaisia. Motoajo on kasvanut kannattavasti yritysostoilla ja laajentunut uusille alueille. Koskaan ei pidä jäädä paikalleen junnaamaan. Toivottavasti tulevaisuudessa myös lapsenlapsemme toimivat yrittäjinä näissä yhtiöissä ja tarina jatkuu.

www.motoajo.fi
www.advanceteam.fi

Teksti: Hanna Piiparinen / Ampersand Design Oy

Jätä soittopyyntö