Marnex Oy
Lahtelaisyritys Sentakia Oy hankki omistukseensa vesipumppuja maahantuovan ja markkinoivan Marnex Oy:n liiketoiminnan.
Sentakia Oy:n hallituksessa tehtiin alkuvuodesta päätös hankkia yritykselle sellaista uutta liiketoimintaa, joka parhaiten sopii lahtelaisyrityksen päätuotteiden pyyhekuivaimien oheen.
– Haimme yritysostolla mahdollisimman paljon synergiaetuja. Marnex Oy:n erikoisosaamisen ja huippulaadukkaan tuoteryhmän myötä saimmekin yrityksellemme toisen vahvan kivijalan, toteaa Sentakia Oy:n toimitusjohtaja Jari-Pekka Vatanen.
Uuden liiketoiminnan ostoprosessi eteni Vatasen mukaan erittäin jouhevasti.
– Toimeksiantomme mukaan Advance Teamin Erkki Soppelan tehtävänä oli etsiä meille uutta liiketoimintaa ja tuoteryhmää, joka sopii nykyiseen yritystoimintaamme. Soppelan rooli neuvonantajana ja välittäjänä oli merkittävä; hän käytti paljon aikaa tärkeään taustatyöhön tarpeisiimme soveltuvan yrityksen löytämiseksi, Vatanen kertoo.
Asiantuntijan tekemän kartoitustyön ja yrittäjien kesken käytyjen neuvottelujen jälkeen kävi ilmeni, että juuri Marnex Oy:n tuoteryhmä istuu erinomaisesti Sentakia Oy:n muottiin.
– Keskusteltuamme tarkoin yrityksen omistajan Harri Haapaniemen kanssa yrityskaupan yksityiskohdista päädyimme lopulta esisopimukseen elokuun lopulla. Yrityskauppa realisoitui lokakuun alussa.
Sopimuksen mukaisesti Marnexin omistaja Harri Haapaniemi siirtyi ostajan palvelukseen.
Hänen mukaansa yrityskauppaan liittyy synergiaetuja monin tavoin.
– Marnex Oy:n tuotteiden varastointi oli aiemmin ulkoistettu alihankkijalle, mutta yrityskaupan myötä varasto sijaitsee nykyisin Sentakia Oy:n toimitiloissa Lahdessa. Meillä on omasta takaa osaava henkilöstö, joka hoitaa kaiken logistiikan sekä tavaroiden tilauksen.
Uusi omistaja näkee Marnex-tuotteiden lähitulevaisuuden näkymät lupaavina.
– Menestyvää liiketoimintaa voidaan kasvattaa edelleen suunnaten eri teollisuudenaloille. Marnexin italialaisen yhteistyökumppanin Speronin tehtaalla on paljon erilaisia laatutuotteita, jotka eivät vielä ole myynnissä Suomessa. Niille löytyy varmasti kysyntää, Jari-Pekka Vatanen toteaa.
Yritysfaktaa
Stefan Blomstedt perusti Oy Marnex Ab:n vuonna 1992 Helsingissä. Yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2013, jolloin Harri Haapaniemiestä tuli yrityksen pääomistaja. Marnex on maahantuonti- ja markkinointiyritys, jonka toimipiste on Kirkkonummella . Päätuotteita ovat Marina- ja Speroni-vesipumput. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös Stirex-käsityökalut ja -apuvälineet. Marnex Oy:n liikevaihto on 0,5 miljoonaa euroa.
Vuonna 2000 perustettu Sentakia Oy on kasvuhakuinen maahantuonti- ja markkinointiyritys. Sentakian päätuotteita ovat vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet sekä niihin tarkoitetut lisävarusteet ja asennussarjat.
Lue lisää tarinoita onnistuneista yrityskaupoista www.advanceteam.fi/referenssit .
Teksti: Jarmo Mäkeläinen