Dicro Oy
Julkaistu 19.8.2025
Dicro Oy myytiin Laukamo-yhtiöille
Elektroniikan sopimusvalmistaja Dicro Oy oli etsinyt sopivaa ostettavaa jo useamman vuoden ajan. Kun useista keskusteluista huolimatta ei löytynyt sellaista ostokohdetta, mikä olisi onnistuttu tai haluttu viedä päätökseen, päätti yritys tarkastella kasvua toisesta suunnasta. Yrityksen liiketoiminta ja virolaisen tytäryhtiön osakekanta myytiin kotimaiselle perheyritykselle, Laukamo-yhtiöille. Kauppa sujui suunnitelmien mukaan huolellisen valmistautumisen ja Advance Teamin kokeneen yritysvälittäjän ansiosta.
Dicro vaihtoi oston myyntiin ja sai uusia kasvun paikkoja
Juha Eiro perusti Dicro Oy:n vuonna 1987. Hänen poikansa Jari seurasi isänsä jalanjälkiä, ensin arjen kautta ja sittemmin virallisesti Dicron toimitusjohtajana vuodesta 2011 alkaen.
– Olin mukana jo vuosituhannen vaihteessa, kun vanhempani pyysivät minua apuun telealan notkahduksen aikaan. Totta kai halusin auttaa vanhempiani, vaikka se tarkoitti uhrauksia omiin urasuunnitelmiini. Siitä se sitten lähti. Meille aktiivinen myyntityö ja kasvuhakuisuus on aina ollut osa toimintaamme. Dicrolla on myös osaava ja sitoutunut porukka, josta olen erityisen ylpeä, Jari Eiro kertoo.
Dicron vahvuuksia ovat perheyrityksen historia, pitkät asiakassuhteet ja erityisosaaminen etenkin puolustus- ja lääketeollisuuden elektroniikkavalmistuksessa. Toimintaa olisi haluttu laajentaa kysynnän kasvaessa, mutta sopivaa ostokohdetta ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Niinpä Eiro teki yllättävän peliliikkeen ja vaihtoi ostosuunnitelmat yrityksen myyntiin:
Jos emme löydä sopivaa ostettavaa, voisimmeko itse olla sopiva ostettava?
❝
– Jos emme löydä sopivaa ostettavaa, voisimmeko itse olla sopiva ostettava? Ajatus jäi kytemään sen jälkeen, kun ulkomainen konserni lähestyi meitä ostoaikeissa. Halusimme kuitenkin, että omistus pysyisi Suomessa.
Eiro päätti ottaa yhteyttä yrityskauppojen asiantuntija Juha Huotariin Advance Teamilta. Asiat lähtivät etenemään sujuvasti ja ilman yllätyksiä yritysvälittäjän avustuksella, ja pian Dicro pääsi neuvottelupöydän ääreen Laukamo-yhtiöiden kanssa. Pitkän linjan perheyritys jakoi Dicron arvomaailman ja tavan toimia, joten yhteinen sävel löytyi nopeasti.
– Juha Huotarin kokemus ja kontaktiverkosto auttoivat sopivan ostajan löytämisessä. Juhalta saatu tuki oli muutenkin tärkeää yrityksen myynnin eri vaiheissa. Kun piti tehdä isoja päätöksiä, Juhalta sai keskusteluapua ja vinkkejä etenemiseen.
Kasvu jatkuu perheyrittämisen hengessä
Kaupassa Dicron liiketoiminta sekä Dicro Eesti OÜ:n osakekanta siirtyivät Laukamo-yhtiöiden omistukseen. Molemmat osapuolet ovat pitkän linjan suomalaisia perheyrityksiä, joita yhdistävät vastuullinen toimintatapa ja asiakaslähtöisyys. Siirtymä on siis helpompi sekä henkilöstölle että asiakkaille, kun yrityskulttuuri pysyy samankaltaisena myös uuden omistajan alaisuudessa. Henkilöstö siirtyy Laukamo-yhtiöiden palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Dicrolla ei tarvittu isoja valmisteluja ennen yrityskauppaa, sillä prosessit, dokumentointi ja organisaatio olivat jo valmiiksi kunnossa. Taustalla on vuosien määrätietoinen työ sen eteen, että yritys toimii tehokkaasti ja laadukkaasti, myös vaativilla ja tarkasti säännellyillä toimialoilla.
– Menestys on paras myyntivaltti. Olemme halunneet pitää toiminnan hyvässä iskussa koko ajan. Kansainväliset asiakkaamme seuraavat tarkasti toimittajiensa kyvykkyyttä, ja esimerkiksi lääketeollisuuden sekä puolustusteollisuuden tiukat vaatimukset vaativat tarkkaa prosessien hallintaa.
Myös kiinnostus yritystä kohtaan kertoo paljon: loppuvaiheessa mukaan ilmoittautui useampikin kansainvälinen ostajaehdokas, mutta Dicrolle tärkeää oli, että uusi omistaja olisi kotimainen ja jakaisi samat arvot, jotta yritys kehittyy oikeaan suuntaan. Eiro itse jatkaa vielä kolme kuukautta siirtymävaiheessa mukana, mutta sen jälkeen hän jättää vetovastuun uusille omistajille. Vaikka perheyrityksen tarina muuttaa nyt muotoaan, tuntuvat muutokset hyviltä:
– Koko ajan tämä muutos tuntuu vain paremmalta. Nyt on mahdollisuus lähteä uusiin seikkailuihin. On hienoa, että Dicron tarina jatkuu isomman toimijan osana, jolla on resurssit vastata asiakkaiden toiveisiin entistä laajemmin.
Kuvassa vasemmalta yritysvälittäjä Juha Huotari, hallituksen puheenjohtaja Maria Laukamo, Dicro Oy:n omistaja Jari Eiro, Mikaela Laukamo, Markus Manni ja Laukamo-yhtiöiden toimitusjohtaja Harri Palokangas
Teksti: Hanna Piiparinen / Ampersand Design Oy
Miten yrityskaupassa onnistuttiin Advance Teamin avulla?
- Yrittäjällä oli prosessit, dokumentaatio ja organisaatio valmiiksi hyvässä kunnossa, joten isoille valmisteluille ei ollut tarvetta
- Yrittäjä oli valmis tekemään muutoksen alkuperäiseen suunnitelmaan: osto vaihtuikin myyntiin
- Yritysvälittäjä oli apuna koko prosessin ajan, niin oikean ostajaehdokkaan löytymisessä kuin isojen päätösten tukemisessa
Advance Team – Apunasi yrityskaupoissa
Advance Team tarjoaa yrityskauppa- ja Corporate Finance PLUS –palveluita. Palveluihimme kuuluvat yrityskaupat, yritysostopalvelu, rahoitusratkaisut, yritysjärjestelyt sekä sukupolvenvaihdokset. Ammattitaitoisen ja aktiivisen tiimin ansiosta asiakkaamme suosittelevat meitä ja olemmekin toteuttaneet jo yli 600 vaativaa yrityskauppaa menestyksekkäästi. Toimimme paikallisesti koko Suomessa ja toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Lahdessa. Ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan luottamuksellisesti yrityksesi tilanteesta.