Q&A: Uskallanko ostaa tai myydä yrityksen, kun maailmantilanne on epävakaa?
Analyytikkomme Ville Laaksonen vastaa:
Pandemian käynnistämä epävarmuus ja varovaisuus talouden osalta on jatkunut Ukrainan sodan myötä myös viime ja tänä vuonna. Venäjän aloittama sota on ollut kova isku, etenkin Euroopalle, vaikka rauhattomuuksia esiintyy jatkuvasti ympäri maailmaa.
Osittain sodan laukaisema inflaatio käynnisti korkojen nostot, päättäen nollakorkoajan. On kuitenkin muistettava, että taloustilanne oli jatkunut jo pitkään ”liian hyvänä”, joten muutos siihen oli odotettavissa – tavalla tai toisella. Elvyttävä talouspolitiikka on pitänyt koko korkotason matalana, jonka seurauksena olimme jo tottuneet nollakorkoympäristöön. Nyt nousseiden markkinakorkojen vuoksi, keskuspankkien ohjauskorkojen nostot laskevat listattujen yhtiöiden tulevaisuuden kassavirtoja. Pitkän tauon jälkeen talletuskorkoja on jälleen mahdollista saada yleisemminkin.
Epävarmuudet eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet merkittävästi yrityskauppamarkkinoihin, vaan tilastot vuosien 2021 ja 2022 osalta ovat pysyneet suurin piirtein samalla tasolla. Rahoittajien tuottovaatimukset lainaamalleen pääomalle ovat kuitenkin kasvussa nousevien korkojen myötä, joten pääomat ohjautuvat yhä harvempiin kohteisiin. Yrityskauppoja pohtivien yritysten on siis oltava entistä paremmassa taloudellisessa kunnossa rahoituksen saadakseen.
Ei siis turhaan pidä pelätä maailmalla vallitsevaa tilannetta, jos yrityksen oma tilanne on hyvä ja vakaa. Hyvin hoidettu yritys on tilanteessa kuin tilanteessa kiinnostava, niin myyjän kuin ostajankin kannalta.
www.advanceteam.fi
www.yritysovi.fi