Miten markkinatilanne vaikuttaa yrityksen arvoon?

Julkaistu 18.12.2025

Yrityksen arvo ei synny irrallaan muusta taloudesta, vaan muuttuu aina markkinatilanteen mukana. Korkotaso, talouskasvunäkymät, rahoituksen saatavuus ja yrityskauppamarkkinan aktiivisuus vaikuttavat siihen, millaisilla kertoimilla yrityksiä arvostetaan ja millä hinnalla kauppoja lopulta syntyy.

Loppusyksystä 2025 julkaistu uusi ennuste Suomen talouskasvusta muistutti karulla tavalla, että elpyminen on hidasta. Bruttokansantuotteen kasvun odotetaan olevan vain noin 0,2 prosenttia, kun aiemmin puhuttiin vielä prosentin tuntumasta. Vaikka taso on matala, arvostusten kannalta olennaisinta on kuitenkin tulevaisuuden suunta eli se, mihin odotukset ovat menossa. Ja juuri odotukset ovat yrityksen arvon kannalta ratkaisevia.

Yrityksen arvo katsoo tulevaisuuteen

Pk-yritysten arvonmäärityksessä käytetään tyypillisesti kolmea lähestymistapaa: substanssiarvoa eli yrityksen nettovarallisuutta, todellista tuloksenkykyä kuvastavaa tuottoarvoa sekä tulevaisuuden kassavirtoihin perustuvia malleja. Käytännössä yrityksen arvo perustuu kuitenkin ennen kaikkea siihen, kuinka paljon rahaa se pystyy tuottamaan tulevaisuudessa.

Ostajat eivät siis maksa yrityksen menneisyydestä vaan sen tulevaisuudesta. Lopullinen kauppahinta muodostuu neuvotteluissa, ja siihen vaikuttavat arvonmäärityksen lisäksi monet muut tekijät. Juuri siksi vallitseva markkinatilanne ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat suoraan sekä yrityksen arvoon että lopulliseen kauppahintaan.

Korkotaso, rahoitus ja yrityskauppamarkkina kulkevat käsi kädessä

Euroopan keskuspankin toteuttamat korkoleikkaukset ovat kääntäneet rahoitusympäristöä suotuisampaan suuntaan. Kun rahoituskustannukset pienenevät, myös sijoittajien ja ostajien tuottovaatimus laskee. Tämä voi nostaa arvostustasoja ja parantaa edellytyksiä yrityskauppojen syntymiselle.

Vuonna 2024 yrityskauppamarkkinan aktiivisuus oli selkeästi vaisumpi, joten nyt liikkeellä on paljon ostajia, jotka etsivät sopivia kohteita. EY:n yrityskauppakatsauksen mukaan aktiviteettitaso on jo noussut, vaikka kauppojen loppuunsaattaminen on edelleen monin paikoin haastavaa. Samalla yritykset vaikuttavat sietävän epävarmuutta aiempaa paremmin, ja paineet siirtää kauppaprosesseja eteenpäin ovat vähentyneet.

On silti hyvä huomata, että pk-yritysten rahoituksen saatavuus ei ole vielä täysin normalisoitunut. Pk-barometrit viittaavat siihen, että rahoitus koetaan edelleen osin haasteelliseksi, mikä voi hidastaa investointeja ja kasvua erityisesti pienemmissä yrityksissä. Kokonaiskuva on kuitenkin monella mittarilla varovaisen myönteinen.

Kasvanut yrityskauppamäärä on tärkeää myös arvonmäärityksen näkökulmasta. Kun markkinalla syntyy enemmän kauppoja, syntyy myös vertailukohteita. Tämä helpottaa oman yrityksen arvon perustelua ja myyntivalmisteluja sekä kannustaa olemaan aktiivisempi yrityskauppamarkkinassa. Lopputuloksena markkina voi hyväksyä korkeampia arvostuskertoimia, erityisesti laadukkaissa yhtiöissä.

Suomen taloudessa varovaista elpymistä

Suomen talousnäkymät ovat edelleen haastavat, mutta useat indikaattorit viittaavat lievään käänteeseen parempaan. OP-ryhmän mukaan kulutuksen toipumista tukevat tuoreimmat tiedot ja alkuvuoden epävarmuus kotitalouksien rahankäytössä on hellittämässä.

Myös pk-yritysten odotukset ovat parantuneet. Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Elinkeinoelämän keskusliiton barometrit kertovat, että suhdannenäkymät ovat kääntyneet hieman parempaan, erityisesti teollisuudessa. Parantuneet odotukset tukevat investointeja ja kasvuhalukkuutta, mikä heijastuu ajan myötä myös yritysten arvoihin.

Kansainvälisyys tuo kilpailua ja nostaa hintoja

Ulkomaiset investoinnit Suomeen kasvoivat viime vuonna ja suomalaiset yritykset kiinnostavat yhä enemmän kansainvälisiä ostajia. Kuluvana vuonna on nähty useita rajat ylittäviä yrityskauppoja, mikä kertoo Suomen houkuttelevuudesta kohdemarkkinana.

Kansainvälisten ostajien mukaantulo lisää kilpailua hyvistä yrityksistä. Kilpailu puolestaan nostaa arvostustasoja, erityisesti kasvuhakuisissa ja hyvin johdetuissa pk-yrityksissä, joilla on selkeä strategia ja skaalautuva liiketoiminta.

Veropäätökset vahvistavat pk-yrittäjien luottamusta

Pk-yrittäjien luottamusta tukevat myös hallituksen linjaukset. Yhteisöveron suunniteltu lasku 20 prosentista 18 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä sekä tappioiden vähennysoikeuden pidentäminen 25 vuoteen parantavat investointien kannattavuutta ja Suomen asemaa kansainvälisessä verokilpailussa.

Nämä päätökset vahvistavat odotuksia tulevasta ja parantavat yritysten pitkän aikavälin kassavirtanäkymiä.

Markkinatilanne heijastuu suoraan yrityksen arvoon

Kun markkinatilanne ja tulevaisuuden odotukset kohenevat, vaikutus näkyy tyypillisesti myös yritysten arvostuksissa. Odotettavissa oleva talouskasvu, matalampi korkotaso, rahoitusympäristön asteittainen helpottuminen ja aktiivisempi yrityskauppamarkkina tukevat yritysten kasvunäkymiä sekä tuloksentekokykyä.

Samalla ostajien ja myyjien luottamus suopeampaan markkinaympäristöön lisää investointeja ja yrityskauppojen määrää. Kasvava yrityskauppa-aktiivisuus luo vertailupohjaa, helpottaa hintaneuvotteluja ja voi johtaa korkeampiin arvostustasoihin.

Yrityksen arvo ei siis ole vain sen nykyhetken tulos, vaan ennen kaikkea markkinan yhteinen näkemys tulevaisuudesta. Kaikista epävarmuuksista huolimatta, juuri nyt tuo näkemys näyttää hieman valoisammalta kuin vielä vuosi sitten.

Jaa artikkeli:
Veeti Taimi
Analyytikko, KTK
Helsingin toimisto
Advance Team – Apunasi yrityskaupoissa
Advance Team tarjoaa yrityskauppa- ja Corporate Finance PLUS –palveluita. Palveluihimme kuuluvat yrityskaupatyritysostopalvelurahoitusratkaisutyritysjärjestelyt sekä sukupolvenvaihdokset. Ammattitaitoisen ja aktiivisen tiimin ansiosta asiakkaamme suosittelevat meitä ja olemmekin toteuttaneet jo yli 600 vaativaa yrityskauppaa menestyksekkäästi. Toimimme paikallisesti koko Suomessa ja toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Lahdessa. Ota meihin yhteyttä niin keskustellaan luottamuksellisesti yrityksesi tilanteesta.
Ota yhteyttä
Jätä soittopyyntö