Kesä-heinäkuu toi selvän käänteen Suomen yrityskauppamarkkinaan kevään vaisumman jakson jälkeen. Kesäkuussa kauppoja tehtiin poikkeuksellisen paljon ja samoin heinäkuukin ylitti kahden edellisvuoden tason tavanomaisesta kesähiljentymisestä huolimatta. Samalla markkinassa näkyy patoutuneen kysynnän purkautumista. Ostajat ovat jälleen liikkeellä, mutta kaupat kohdistuvat yhä valikoidusti yhtiöihin, joiden strateginen asema ja kasvunäkymät ovat riittävän selkeät.
Toukokuun yrityskauppamarkkina oli määrällisesti yllättävän vakaa, vaikka alkuvuoden kokonaiskuva on edelleen selvästi viime vuosia hiljaisempi. Aktiivisimpina toimialoina korostuivat jälleen rakennusteollisuus ja asiantuntijapalvelut.
Huhtikuu osoitti, että yrityskauppamarkkina jatkuu Suomessa aktiivisena epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta. Ostajien kiinnostus kohdistui erityisesti infraan, energiaan, teknisiin palveluihin sekä ohjelmisto- ja asiantuntijaliiketoimintaan, joissa kasvun näkyvyys on edelleen vahva. Samalla geopoliittinen epävarmuus ja energiamarkkinoiden herkkyys pitivät markkinan yleissävyn varovaisena.
Maaliskuu 2026 oli hyvä esimerkki siitä, kuinka yrityskauppamarkkina ei aina etene tasaisesti. Yrityskauppojen kokonaismäärä jäi helmikuuta vaatimattomammaksi, mutta noudattelee alkuvuoden…
Tammikuun poikkeuksellisen hiljaisen alun jälkeen yrityskauppamarkkina palautui helmikuussa nopeasti lähemmäs normaalia tasoa. Suomessa toteutui helmikuussa 40 yrityskauppaa, mikä on linjassa kahden edellisvuoden kanssa ja viittaa siihen, että alkuvuoden notkahdus oli ainakin osittain ajoituksellinen. Helmikuun kehitys kertoo ennen kaikkea siitä, että yrityskauppoja tehdään edelleen, mutta aiempaa harkitummin.
Advance Teamin keräämän datan mukaan tammikuussa 2026 Suomessa toteutui yhteensä 25 yrityskauppaa, mikä on selvästi vähemmän kuin kahteen edellisvuoteen verrattuna.
Tammikuussa 2025 kauppoja tehtiin 59 kappaletta, joten pudotusta on noin 58 prosenttia. Myös tammikuuhun 2024 verrattuna lasku on merkittävä, sillä tuolloin yrityskauppoja toteutui 50 kappaletta, mikä tarkoittaa 50 prosentin vähennystä tämän vuoden tammikuuhun verrattuna.
Joulukuussa 2025 yrityskauppoja tehtiin 36 kappaletta, kun joulukuussa 2024 kauppojen määrä oli 37 kappaletta. Joulukuun kehitys oli näin ollen hyvin lähellä edellisvuoden tasoa, mikä on huomionarvoista ottaen huomioon, että loppuvuosi on perinteisesti haastavaa aikaa kauppojen loppuunsaattamiselle.
Yhteensä marras–joulukuussa 2025 toteutui 74 yrityskauppaa, kun vastaavana ajanjaksona vuonna 2024 kauppoja tehtiin 82 kappaletta.
Advance Teamin keräämän datan mukaan marraskuussa 2025 Suomessa toteutui 38 yrityskauppaa, kun marraskuussa 2024 kauppoja tehtiin 45 kappaletta. Marraskuun osalta kauppamäärä jäi siis edellisvuodesta, mutta aktiivisuus säilyi silti selvästi pitkän aikavälin keskiarvojen tuntumassa.
Joulukuussa 2025 yrityskauppoja tehtiin 36 kappaletta, kun joulukuussa 2024 kauppojen määrä oli 37 kappaletta. Joulukuun kehitys oli näin ollen hyvin lähellä edellisvuoden tasoa, mikä on huomionarvoista ottaen huomioon, että loppuvuosi on perinteisesti haastavaa aikaa kauppojen loppuunsaattamiselle.
Yhteensä marras–joulukuussa 2025 toteutui 74 yrityskauppaa, kun vastaavana ajanjaksona vuonna 2024 kauppoja tehtiin 82 kappaletta.
LVIS-ala elää murroksessa, kun energiatehokkuusvaatimukset, teknologinen kehitys ja markkinan rakennemuutos kiihdyttävät yrityskauppoja. Konsolidaatio muokkaa toimialaa ja avaa uusia mahdollisuuksia niin kasvulle kuin omistajanvaihdoksille. Mitä tämä tarkoittaa LVIS-yrityksille juuri nyt?
Julkaistu 15.1.2026 Yrityskaupan verotus: luovutusvoittovero, osakkeiden myynnin verotus ja varainsiirtovero osakekaupassa Tässä artikkelissa käymme läpi yrityskaupan verotusta vuonna 2026 ja…
Advance Teamin keräämän datan mukaan lokakuussa Suomessa toteutui 39 yrityskauppaa, kun lokakuussa 2024 kauppoja tehtiin 46 kappaletta. Tämä tarkoittaa noin 15 % laskua vuodentakaiseen verrattuna. Lokakuiden 2021–2025 keskiarvo on 43 kauppaa, joten kuluvan vuoden lokakuu jäi hieman myös viiden vuoden tavanomaisesta tasosta.