AT yrityskauppakatsaus 4/2025 – Suomessa toteutuneet yrityskaupat huhtikuu 2025

Huhtikuun 2025 tapahtumat yrityskaupparintamalla

Advance Teamin keräämän datan mukaan huhtikuussa tehtiin yhteensä 59 yrityskauppaa, mikä on peräti 79 prosenttia enemmän kuin maaliskuussa, jolloin kauppoja tehtiin 33 kappaletta. Kuluvan vuoden huhtikuu oli myös vilkkain neljään vuoteen verrattuna. Huhtikuun keskiarvo neljän vuoden aikana on 44 kauppaa. Korkeaa lukua selittää osin hieman rauhallisempi maaliskuu sekä se, että usean kaupan tiedottaminen siirtyi huhtikuun puolelle, sillä peräti yhdeksästä kaupasta ilmoitettiin kuun ensimmäisenä päivänä.

Toteutuneet yrityskaupat kuukausittain 2021-2025

Pörssiyhtiöiden liikkeitä yrityskauppamarkkinoilla huhtikuussa 2025

Sarjayhdistelijä Boreo Oyj jatkoi maaliskuun tavoin yritysostojaan ostamalla RS Groupilta Elfa Distrelecin myyntitoiminnot Suomessa ja Baltiassa. Kaupan myötä Boreo perustaa uuden YE RS -liiketoiminnan. Siihen yhdistetään Elfa Distrelec, Yleiselektroniikka, YE International AS, YE International SIA:n ja UAB YE International.

Ei kuukautta ilman tilitoimistokauppoja eikä huhtikuu tee tähän poikkeusta. Tällä kertaa Aallon Group ilmoitti ostaneensa helsinkiläisen tilitoimisto AVJ Controllerit Oy:n liiketoiminnan. Yrityskauppa tukee Aallon Groupin strategiaa kasvaa pääkaupunkiseudulla.

Kemira laajenee entisestään vedenkäsittelyssä Pohjois-Amerikassa ostaessaan Thatcher Groupin Yhdysvaltain itärannikon rautakoagulanttiliiketoiminnan. Kauppa sisältää tietyt asiakkaat sekä liiketoimintaan liittyvän käyttöomaisuuden.

Punnitusratkaisuistaan tunnettu Tamtron laajeni Tšekkeihin ostaessaan paikallisen Tenzona s.r.o:n. Tenzonalla on vakaa markkina-asema teollisuuden punnitusratkaisuissa ja niihin liittyvissä palveluissa Keski-Euroopassa. Yrityskauppa tukee Tamtronin strategiaa laajentaa ja vahvistaa markkina-asemaansa alueella.

Relais Group tiedotti huhtikuussa kahdesta yrityskaupasta: ruotsalainen tytäryhtiö Strands Group AB osti belgialaiselta Matro Groupilta liiketoimintoja, toisessa kaupassa yhtiö hankki norjalaisen hyötyajoneuvojen korjauksiin ja huoltoihin erikoistununeen Team Verksted Holding AS:n. Oston myötä Relais Groupin korjaamoverkosto laajenee Pohjoismaissa ja se kattaa jo yli 600 korjaamoa.

Pilvipohjaisista ”contact center” ohjelmistoista tunnettu LeadDesk Oyj puolestaan teki Relaisin tavoin Norjassa kauppoja ostamalla eDialog24 AS:ltä viestintäratkaisuihin keskittyneen liiketoiminnan.   

Energia-alan yhtiö Fortum osti puolalaisen sähkön vähittäismyyjä Orange Energia Sp. z o.o.:n. Velaton kauppahinta on enintään noin 28 miljoonaa euroa. Järjestely vahvistaa merkittävästi Fortumin kaupallista asemaa ja kasvumahdollisuuksia Puolassa.

Pakkausyhtiö Huhtamäki tiedotti ostavansa yhdysvaltalaisen Zellwin Farms Companyn. Yhtiön mukaan yritysosto tukee Huhtamäen kasvua muotoonpuristetuissa kuitupakkauksissa, varsinkin kananmunakartonkien ja -kennojen osalta.

Lisäksi media-alan yhtiöt Ilkka ja Kaleva tiedottivat yhdistävänsä medialiiketoimintansa. Yhdistyminen toteutetaan Ilkka-konserniin kuuluvan I-median siirrolla kokonaisuudessaan Kalevan 365:n omistukseen.

Pääomasijoittajien tekemät yritysostot huhtikuussa 2025

Terveysjätti Mehiläinen jatkoi yritysostojaan ostaessaan romanialaisen Regina Marian sekä serbialaisen MediGroupin. Molemmissa kaupoissa toimi myyjänä pääomasijoittaja MidEuropa. Lisäksi Mehiläisen konserniyhtiö Puhti Lab Oy tiedotti ostaneensa kehonkoostumismittauspisteistään tunnetun Bodymajan. Mehiläisen taustalla ovat pääomasijoittajat CVC Capital Partners sekä H&F.

Interan salkkuyhtiö ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen erikoistunut Cervi Group jatkoi myös yrityskauppojaan ostamalla Uudenmaalta Laroc Oy:n. Kauppa vahvistaa entisestään Cervin energiaratkaisujen, kylmäpalveluiden ja ilmanvaihdon palveluvalikoimaa. Muista Interan salkkuyhtiöistä Midagon tiedotti ostaneensa IT-konsultointiin erikoistuneen Melkki Consulting Oy:n. Midagon on konsulttiyhtiö, joka tukee asiakkaitaan vaativissa liiketoiminnan muutoshankkeissa. Lisäksi kiinteistöhuoltoalan jättiläinen PHM Group kertoi sopineensa kaupasta OMA Huolto Kiinteistöpalvelu Oy:n kanssa. PHM taustalla ovat Interan lisäksi Norvestor. Yhtiö teki myös maaliskuussa kaksi kauppaa, joten PHM jatkaa kasvuaan kiihtyvällä tahdilla.

Rovaniemeläinen matkailuyritys Apukka Resort vaihtoi omistajaan, kun ruotsalainen First Camp Group tiedotti kaupasta. Yhtiön osaomistajana on Norvestor.

Voland Partnersin osittain omistama teknologiayhtiö IQI Success Insuring Oy osti Notkia IT Oy. Notkia on erikoistunut erityisesti sote-sektorin tietojärjestelmäuudistuksiin.

Rakennusalan insinööritoimisto Granlund tiedotti ostaneensa ruotsalaisen Coordia Consult AB:n. Brittiläinen Intermediate Capital Group (ICG) tuli viime kesänä vuonna Granlundiin mukaan ja sijoituksen jälkeen Granlund on ollut aktiivisena yrityskauppamarkkinoilla.

Myös kiinteistöalalla tiedotettiin mielenkiintoisesta kaupasta, kun asuin- ja toimitilahuoneistojen välitykseen ja hallinnointiin erikoistunut Asuntopehtoori myi enemmistön Korona Invest Oy:lle. Nykyinen yhtiön johto jää yhtiöön vähemmistöomistajiksi.

Habeo Groupiin kuuluva HSK Sähkö kertoi ostaneensa sähkö- ja valvonta-alan palveluita tarjoavan Vieskan Sähköpalvelun.

Kaudenhoitoalalla Lumene osti hiustenhoitobrändi Promisen. Pääomasijoittaja Verdane toimii Lumene taustalla.

CVC Capital Partnersin Ahlsell osti ranskalaisen pörssiyhtiö Rexel Groupilta suomalaisen tytäryhtiö Rexel Finlandin. Ahsell vahvistaa ostolla sähkötarviketuotteiden tukkukauppaansa.

Muista kaupoista vastasivat mm. hoivayhtiö Esperi Care (Triton Partners), terveysalan Coronaria (Cor Group) sekä teknologiayhtiö Prog-IT (Bocap).   

Markkinoilla vaikuttavat tekijät ja kuulumiset

Yrityskauppojen määrä kasvoi huhtikuussa lähes 80 prosenttia kuun takaisesta, ja koko alkuvuoden osalta kauppoja on tehty yli 11 prosenttia enemmän kuin viime vuonna ja peräti yli 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023. Voidaanko siis jo huokaista helpotuksesta ja todeta, että olemme vakaalla kasvun uralla?

Valitettavasti emme voi.

Vaikka tullihuolien helpottuminen ja pörssien elpyminen ovatkin rohkaisevia merkkejä, markkinoita varjostaa edelleen epävarmuus. Uusia huolia saatiin Yhdysvalloista, kun luottoluokittaja Moody’s alensi maan luottoluokitusta. Lisäksi Trump ajaa mittavaa veropakettia, joka on herättänyt lisähuolia Yhdysvaltojen jo entuudestaan raskaan velkataakan suhteen. Yhdysvaltojen tilanteeseen liittyvä epävarmuus vaikeuttaa erityisesti vientialojen toimintaa ja investointeja.

Korkomarkkinoilta saatiin viitteitä korkopohjista. Nimittäin 3 kuukauden Euribor alitti 12 kuukauden Euriborin, mikä voi viestiä siitä, että korkojen pohja on lähellä ja koronlaskujen jakso voi olla päättymässä. Myös osa EKP:n niin sanotuista ”haukoista” on todennut, että 2 prosentin korkotaso on vahva, ja sen alle menemistä vältettäisiin, ellei sitten markkinoilla tapahdu jotain hyvin merkittävää.

Toteutuneet yrityskaupat huhtikuu 2025

Huom! Kuvaajassa oranssilla olevat yhtiöt ovat pörssiyhtiöitä ja vaaleansinisellä olevat ovat pääomasijoitusyhtiöitä tai niiden omistamia yhtiöitä.

Katso taulukko suurempana täällä.

Löydät kaikki vuonna 2025 tehdyt yrityskaupat listattuna täältä.
Vuonna 2024 tehdyt yrityskaupat löydät listattuna täältä.

Advance Team seuraa aktiivisesti yrityskauppamarkkinaa. AT Yrityskauppakatsauksen 4/25 on koostanut Advance Teamin analyytikko Onni Stenholm, onni.stenholm@advanceteam.fi.

Tilaa kuukausittain koostettava yrityskauppakatsaus suoraan sähköpostiisi!

    Advance Team – Apunasi yrityskaupoissa

    Advance Team tarjoaa yrityskauppa- ja Corporate Finance PLUS –palveluita. Palveluihimme kuuluvat yrityskaupat, yritysostopalvelu, rahoitusratkaisut, yritysjärjestelyt sekä sukupolvenvaihdokset. Ammattitaitoisen ja aktiivisen tiimin ansiosta asiakkaamme suosittelevat meitä ja olemmekin toteuttaneet jo yli 600 vaativaa yrityskauppaa menestyksekkäästi. Toimimme paikallisesti koko Suomessa ja toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Lahdessa. Ota meihin yhteyttä niin keskustellaan luottamuksellisesti yrityksesi tilanteesta.

    Ota yhteyttä
    Jätä soittopyyntö