Tilaa uutiskirje
Vieraile Yritysovessa

Toteutuneet yrityskaupat joulukuu 2023

AT Yrityskauppakatsaus 12/23

Yrityskauppamäärät joulukuussa 2023

Advance Teamin keräämän datan mukaan joulukuussa toteutui 41 yrityskauppaa. Kauppamäärät pysyivät saman kuin vuoden 2022 joulukuussa. Kuluvan vuoden keskimääräinen yrityskauppa-aktiivisuus on ollut noin 38 transaktiota kuukaudessa, joten joulukuun transaktioiden määrä on noin 8 prosenttia vuoden keskiarvoa korkeampi.

Yrityskaupparintamalla kaupantekoaktiivisuus on noussut vuoden viimeisellä kvartaalilla jälleen lähemmäs aikaisempien vuosien tasoa. Tämä lupaa optimistisempaa yrityskauppavuotta vuodelle 2024. Lisäksi koko vuotta 2023 varjostanut jatkuvasti noussut korko- ja inflaatiotaso on saatu rauhoitettua. Korkotaso on lähtenyt mukavaan laskuun 12 kk euriborin osalta ja inflaatio on pysynyt lähellä ennusteita.

Toteutuneet yrityskaupat kuukausittain 2021-2023

Vuoden loppuun mennessä Suomessa oli tehty 452 yrityskauppaa. Vertailun vuoksi vuonna 2022 kauppoja syntyi 559 kappaletta ja vuonna 2021 545 kappaletta. Laskua edelliseen vuoteen tuli noin 20 %:a. Rakennusteollisuuden toimialalla tehtiin kauppoja vuoden aikana määrällisesti eniten. Määrään vaikuttaa rakennusteollisuuteen liitännäisten yritysten laaja-alaisuus ja lavea luokittelu. Kaiken kaikkiaan rakennusteollisuuden osuus oli noin 19 %:a kaikista kaupoista. Kulutushyödykkeet ja yleishyödylliset palvelut nousivat jaetulle toiselle sijalle määrällisesti edustaen kukin noin 15 %:a kaikista toteutuneista kaupoista. Neljänneksi eniten kauppoja syntyi teknologian sektorilla edustaen 14 %:a kaikista kaupoista. Viidentenä lymyilee asiantuntijayhtiöt noin 13 %:a siivullaan. Näiden viiden toimialan kauppamäärät vastaavat noin 77 %:a kaikista myydyistä yhtiöistä.

Toteutuneet yrityskaupat 2023 toimialoittain

Pörssiyhtiöiden liikkeitä yrityskauppamarkkinoilla joulukuussa

Joulukuussa pörssiyhtiöiden osalta toteutui seitsemän yrityskauppaa. Suomalainen korjausrakentamiseen erikoistunut Consti Oyj osti sähköteknisiin ratkaisuihin erikoistuneen Sähkö-Huhta Oy:n. Autokauppaan ja -huoltoon erikoistunut Wetteri Oyj laajensi toimintojaan ostamalla raskaanliikenteen ajoneuvoja myyvän Suvanto Trucks Oy:n. Suvanto Trucks Oy oli aikaisemmin toisen pörssiyhtiön KH-Group Oyj:n (aikaisemmin Sievi Capital Oyj) tytäryhtiönä, ennen kuin he myivät Suvanto Trucks Oy:n takaisin vanhoille omistajilleen. Helsingin pörssiin 2021 listautunut Sitowise jatkoi kasvuaan ostamalla lisää ympäristö- ja kestävyysratkaisuja tarjoavia asiantuntijayhtiötä hankkimalla Ahlman Group Oy:n. Toinen listattu rakennuskonsultointi yhtiö Solwers Oyj osti puolestaan omistamansa tytäryhtiön kautta LVI-insinööritoimisto Plan-Air Oy:n. Pääomasijoittamiseen erikoistunut Capman Oyj osti metsävarainhoitoyhtiö Dasos Capital Oy:n ja portfolioyhtiö Valokuitunen osti Uuraisten Valokutuverkot Oy:n. Elisa Oyj osti puolestaan Keski-Suomen valokuituverkkoliiketoiminnan Elenia Oy:ltä.

Pääomasijoittajien tekemät yritysostot joulukuussa

Pääomasijoittajat tekivät 7 yrityskauppaa joulukuussa. Pääomasijoittaja Helmet Capital osti raskaan kaluston välitysmyyntiä tekevän Maatori Oy:n. Yrityskaupan avulla Maatori Oy pyrkii vauhdittamaan seuraavaa kasvuvaihetta ja liiketoiminnan laajentamista. Norvestorin omistama tilitoimistotalo Rantalainen laajeni kahdella yrityskaupalla ostamalla porvoolaisen tilitoimiston Alkemax Oy:n ja valkeakoskelaisen tilitoimisto Reilamex Oy:n. Jättimäisen pääomasijoittaja Tritonin omistama kohuyhtiö Esperi Care osti joulukuussa kaksi hoitokotiyhtiötä Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy:n ja Wanhustentalo Kotikumpu Oy:n. Rakennusteollisuuden puolella talotekniikkaan erikoistunut KLAR Partnersin omistama QMG Oy laajeni ostamalla talotekniikkaan erikoistuneen Cervius Oy:n. Pieniä ja keskisuuria talotekniikan yhtiöitä konsolidoidaan jatkuvasti osaksi isompia yhtiökokonaisuuksia.

Toteutuneet yrityskaupat joulukuu 2023

Markkinoilla vaikuttavat tekijät

Vuonna 2024 uskomme yrityskauppa-aktiivisuuden nousevan vuoteen 2023 verrattuna. Tässä taustatekijöinä toimivat viime vuonna jäihin menneet ja pitkittyneet yrityskauppaprosessit. Lisäksi jo 2023 yrityskauppamarkkinassa näkynyt trendi, eli pörssiyhtiöiden liiketoimintamyynnit portfolioiden siivoamiseksi jatkuvat varmasti myös tänä vuonna ja voivat vilkastuttaa kaupantekoa. Riskittömältä markkina ei kuitenkaan näytä, vaan kasvun esteenä voidaan nähdä esimerkiksi geopoliittisen riskin realisoituminen, joka voi ravistella koko maailman markkinoita.

Advance Team seuraa aktiivisesti yrityskauppamarkkinaa; seuraava AT Yrityskauppakatsaus ilmestyy helmikuussa.

www.advanceteam.fi
www.yritysovi.fi

Ville Laaksonen
Analyytikko, KTK
Helsingin toimisto
Advance Team – Apunasi yrityskaupoissa

Advance Team tarjoaa yrityskauppa- ja Corporate Finance PLUS –palveluita. Palveluihimme kuuluvat yrityskaupat, yritysostopalvelu, rahoitusratkaisut, yritysjärjestelyt sekä sukupolvenvaihdokset. Ammattitaitoisen ja aktiivisen tiimin ansiosta asiakkaamme suosittelevat meitä ja olemmekin toteuttaneet jo yli 600 vaativaa yrityskauppaa menestyksekkäästi. Toimimme paikallisesti koko Suomessa ja toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Lahdessa. Ota meihin yhteyttä niin keskustellaan luottamuksellisesti yrityksesi tilanteesta.

Ota yhteyttä
Jätä soittopyyntö