AT Yrityskauppakatsaus 1/24

Uusi vuosi käyntiin rytinällä

Advance Teamin keräämän datan mukaan tammikuussa toteutui 49 yrityskauppaa. Kauppamäärät kasvoivat huimat 44 prosenttia vuoden 2023 tammikuuhun verrattuna. Kauppamäärät näyttävät palautuneen vuosien 2021 ja 2022 tammikuiden tasolle eli noin 50 transaktioon. Yrityskauppadatan mukaan startti vuodelle 2024 on vähintäänkin lupauksia herättävä, mikäli tahti jatkuu vastaavanlaisena ja kauppoja päästään viemään maaliin saakka. Joulukuun kauppamäärään verrattuna kasvua puolestaan tuli noin 15 prosenttia.

Toteutuneet yrityskaupat kuukausittain 2021-2024

Pörssiyhtiöiden liikkeitä yrityskauppamarkkinoilla tammikuussa

Viidesosa tammikuun toteutuneista yrityskaupoista tehtiin pörssiyhtiöiden toimesta. Ruotsalainen pörssiyhtiö Karnell puolestaan ostaa Sähkö-Jokisen, joka on vuonna 1968 perustettu merkittävä ja luotettava valaisinpylväs- ja valaisinjalustatoimittajana. Pohjoismaiden parvekealan markkinajohtaja ruotsalainen Balco Group AB osti suomalaisen Riikku Groupin. Riikku Groupin liikevaihto oli noin 38 miljoonaa euroa ja se työllisti 186 henkilöä.  Solwers vahvistaa yhtiöidensä läsnäoloa ekologisissa- ja ympäristöpalveluissa sekä tehdassuunnittelussa ostamalla kaksi insinööritoimistoa – toisen Suomesta ja toisen Ruotsista. John Deere ostaa Nastolan Forest Huollon liiketoiminnan. Hankinnan myötä huollon resurssit kasvavat merkittävästi ja myös John Deere Forestry Oy:n Mikkelin toimipiste on jatkossa kokonaisvaltainen asiakaspalvelukeskus, jossa sijaitsee konemyynti, varaosat, huoltopalvelut sekä tekninen tuki.

Elisa ostaa enemmistöosuuden Moontalk Oy:n osakekannasta. Moontalk Oy valikoitui Elisan kaupan kohteeksi, koska sillä on vahvaa, asiakaskeskeistä sovelluskehitysosaamista. Alma Media ostaa Netwheelsin, joka tarjoaa ohjelmistoja SaaS-palveluna autotoimialalle. Netwheels Oy:n liikevaihto oli vuonna 2023 noin 8 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 29 henkilöä.   Administer ostaa Pohjanmaan Laskenta Oy:n tilitoimistoliiketoiminnan ja vahvistaa entisestään asemaansa Vaasan ja Länsi-Suomen alueella. Etteplan vahvistaa asemaansa Tanskassa ja ostaa STRONGIT ApS:n, joka on tuotekehitysratkaisuihin keskittyvä teknologiapalveluyritys. Yritysosto jatkaa Etteplanin strategista kasvumatkaa. Admicom ostaa pilvipohjaista kalustonhallinta-, kunnossapito- ja paikannusratkaisua kehittävän Trackinno Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä Admicomin ohjelmistoperhe ja liiketoiminta vahvistuvat uusilla älykäillä toiminnallisuuksilla, IoT-ratkaisuilla, kumppanuuksilla, ja kasvu- ja kansainvälistymispotentiaalilla.

Toteutuneet yrityskaupat 2024 toimialoittain

Pääomasijoittajien tekemät yritysostot tammikuussa

Pääomasijoittajat tekivät 7 yrityskauppaa tammikuussa. Tritonin omistama Esperi Care jatkoi laajentumistaan kahdella uudella hoivakodin hankinnalla Keski-Suomen alueelta. Ruotsalaisen pääomasijoittaja Litorina laajenee Suomessa ostamalla maalaus- ja pinnoitetyötä tekevään Layer Group -konserniin Tasoite- ja Maalaustyö Vista Oy:n. Layer Groupin kilpailija Sorcolor Oy osti puolestaan Laatutrio Maalaus Oy:n. Intera Partnersin omistama Cervi Talotekniikka jatkaa edelleen vahvaa laajentumistaan yritysostoilla. Tällä kertaa tammikuussa he ostivat kylmätekniikkaan erikoistuneen Kylmähuolto Miikkulaisen. Helmikuun puolella he ostivat myös toisen kylmätekniikan erikoisosaajan Kylmäset Oy:n osakekannan. Adelis Equity Partnersin omistama Remount osti puolestaan julkishallinnon luotetun korjausrakentaja Uudenmaan Rakentaja-Talo Oy:n.

Markkinoilla vaikuttavat tekijät

Optimistisempaa yrityskauppavuotta edesauttaa todennäköisesti vuoden toisella vuosipuoliskolla tapahtuvat koronlaskut EKP:n toimesta. Toisaalta Euroopan keskuspankki on vaikeassa paikassa koronlaskujen suhteen, koska Yhdysvalloissa FED ei vielä indikoinut koronlaskujen tapahtuvan, koska USA:n talous porskuttaa edelleen niin vahvana. Euroopassa puolestaan talous on taantumassa ja koronlaskua tarvittaisiin taloutta kiristämään, mutta sitä ei tehdä, koska muuten euro devalvoituisi suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Yhdysvalloissa viimeisimmissä inflaatioluvuissa tuli esille, ettei inflaatio ollut laskenut yhtä paljon kuin markkinoiden konsensus odotti. Euroalueen inflaatio on laskenut jo puolestaan USA:n tason alapuolelle. Euroopan keskuspankin kannattaisi jo laskea korkotasoa ennen Yhdysvaltoja, koska euroalueen talous on jo vajonnut taantumaan.

Suomessa varsinkin tarvittaisiin jo huutaen koronlaskuja, koska yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi on noussut vaivaiset 0,7 prosenttia vuoden takaisesta luvusta. Koronlaskut olisivat Suomen taloudelle välttämättömiä, mutta EKP katsoo Euroaluetta kokonaisuutena, joten siellä ei Suomen talouden painoarvo liikaa hetkauta päätöksentekoa. Näyttää vahvasti siltä, ettei Euroopan keskuspankin pääjohtaja Lagarde onnistu tekemään koronlaskuja ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Toteutuneet yrityskaupat tammikuu 2024

Huom! Kuvaajassa vaalean oranssilla olevat yhtiöt ovat pörssiyhtiöitä ja vaalean sinisellä olevat ovat pääomasijoitusyhtiöitä tai niiden omistamia yhtiöitä.

Advance Team seuraa aktiivisesti yrityskauppamarkkinaa; seuraava AT Yrityskauppakatsaus ilmestyy maaliskuussa.

www.advanceteam.fi
www.yritysovi.fi

Advance Team – Apunasi yrityskaupoissa

Advance Team tarjoaa yrityskauppa- ja Corporate Finance PLUS –palveluita. Palveluihimme kuuluvat yrityskaupat, yritysostopalvelu, rahoitusratkaisut, yritysjärjestelyt sekä sukupolvenvaihdokset. Ammattitaitoisen ja aktiivisen tiimin ansiosta asiakkaamme suosittelevat meitä ja olemmekin toteuttaneet jo yli 600 vaativaa yrityskauppaa menestyksekkäästi. Toimimme paikallisesti koko Suomessa ja toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Lahdessa. Ota meihin yhteyttä niin keskustellaan luottamuksellisesti yrityksesi tilanteesta.

Ota yhteyttä
Jätä soittopyyntö