Yritysostot ovat hyvä mahdollisuus kasvuhakuisille yrityksille. Moni yritys onkin terävöittänyt strategiaansa tulevan kasvun varalle ja ottanut yritysostot osaksi kasvustrategiaansa.

Yritysosto mahdollistaa merkittävän kasvuloikan ja luo mahdollisuuden lisätä yrityksen kapasiteettia. Ostaessa toimivan yrityksen saa samalla asiakkuuksia, kassavirtaa, uusia markkinoita, henkilöstöä ja osaamista. Yritysoston avulla myös yrityksen arvo kasvaa – kertoimet kasvavat yrityksen koon kasvaessa ja nettotulos paranee.

Yritysostolle on nyt myös suotuisa toimintaympäristö. Pk-yritysten hinnat ovat tällä hetkellä kohtuullisella tasolla, lainojen korkokulut maltillisella tasolla sekä hyvälle ostokohteelle on hyvät lainoitusmahdollisuudet.

Yrityskaupparintamalla tämä kaikki on näkynyt ostajien määrän huomattavana lisääntymisenä. Ostajaehdokkaat törmäävät kuitenkin varsin nopeasti faktaan, että sopivaa yritystä tai liiketoimintaa ei löydy markkinoilta. Tähän asiaan olemme kehittäneet toimivan ratkaisun: yrityksen ostopalvelun nimeltä Haavi.

Palvelu aktiivisen ostajan avuksi 

Ostajia on nyt paljon liikkeellä ja hyvät kohteet myydään todella nopeasti. Advance Team on luonut tähän tarpeeseen Haavi – yrityksen ostopalvelun, joka avustaa asiakasta yritysostossa. Kartoitamme ostajan puolesta parhaimmat ostokohteet.

Palvelu on kehitetty auttamaan aktiivisia ostajia, jotka haluavat kasvaa yritysoston avulla. Haavi – yrityksen ostopalvelu on jaettu kolmeen vaiheeseen:

  • Ensimmäisessä vaiheessa etsimme potentiaalisia kohdeyrityksiä ostajan antamien ominaisuuksien mukaan. Ensimmäisen vaiheen lopputuloksena on raportti, joka käydään yhdessä ostajan kanssa läpi.
  • Toisessa vaiheessa kontaktoimme kohdeyrityksiä ja selvitämme yrityksen myyntihalukkuutta.
  • Tämän jälkeen asia etenee alustavien neuvottelujen kautta kohti aiesopimusta ja yrityskauppaa.

Vaihtoehto perinteiselle investoinnille 

Pk-yritysten ostossa mahdollisuus päästä yli 50 %:n sijoitetun pääoman tuottoon 

Esimerkki toteutuneesta yrityskaupasta. 

Ostaja sijoittaa 1,28 M € seuraavasti:

  • oma sijoitus 33 % 422 t€
  • lainoitus (vakuudet) 67 % 858 t€

Yrityksen nettotulokset 3 vuoden keskiarvo

  • keskiarvo 382 t€

Nettotuloslaskelma jatkossa

  • oletetaan, että yritys tekee jatkossa vuosittain nettotulosta 382 t€
  • lainan korot 5 % * 858 t€ – verotus (20 %) -34 t€
  • nettotuotto 348 t€

Sijoittajan pääoman tuotto  348 t€ / 422 t€ = 82 % 
Nopeammin haluttuun tulokseen täsmähaulla ja –kontaktoinnilla 

Kohdeyrityksiä kartoitetaan tarkkojen kriteerien mukaan, jolloin kohdeyritykset ovat ostajan kasvustrategian mukaisia. Asiantuntijamme auttavat oikean tyyppisten kriteerien asettamisessa.

Odottavan aika on pitkä, jos tyydyt pelkästään myyntiin tuleviin yrityksiin 

Yritysostoista kiinnostuneet tahot keskustelevat aktiivisesti yritysvälittäjien kanssa ja tarkastavat, onko heillä sopivia yrityksiä myynnissä. Näin menetellen varsin harvoin kohdalle osuu oikean tyyppinen yritys.  Olemme kääntäneet asian toisin päin: me etsimme asiakkaalle heitä kiinnostavan yrityksen ja viemme prosessia eteenpäin. Haavi-palvelussa asiantuntijamme ottavat yhteyttä kohdeyrityksiin ja selvittävät kohdeyrityksien myyntihalukkuutta ja -hintaa.

Ostaja ei paljastu, jos ostokohteen kanssa ei edetä 

Mikäli kontaktoinnin jälkeen ei edetä kohti neuvotteluja, ostaja pysyy anonyyminä.
Miksi kannattaa hyödyntää Advance Teamin apua? 

  • Strategiaosaaminen, liiketoimintaymmärrys, toimialatuntemus
    Asiantuntijoillamme on vahvaa strategiaosaamista sekä vuosien kokemus usealta eri toimialalta.
  • Huipputyökalut ja menetelmät 
    Advance Teamillä on toimivat työkalut sekä menetelmät kohteiden laajaan etsintään sekä analysointiin. Löydämme parhaimmat ostokohteet juuri sinun yrityksellesi. 
  • Hiottu yrityskauppaprosessi 
    Advance Teamin sujuva yrityskauppaprosessi takaa onnistuneen lopputuloksen. 
  • Yhteistyökumppanit 
    Laajan yhteistyökumppaniverkostomme avulla löydämme oikeat kohteet nopeammin. 
  • Ulkopuolinen näkemys
    Avullamme saat ulkopuolisen asiantuntijan näkemyksen ostokohteen analysointiin sekä kauppahintaan.
  • Lisäresurssi 
    Säästät etsinnässä aikaa hyödyntämällä asiantuntijoidemme apua. Näin voit keskittyä täysin oman liiketoimintasi pyörittämiseen.  
  • Paikallisesti koko Suomessa
    Palvelemme koko Suomen alueella. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Lahdessa. 

Yrityksen ostoa harkitsevalle suosittelemme myös liittymistä maksuttomaan AT-Ostajaklubiin. AT-Ostajaklubilaisena saat ennakkoon sähköpostitse tiedon myytävistä kohteista ennen julkista ilmoittelua. Myytäviä yrityksiä pääset selaamaan Yritysovesta, www.yritysovi.fi .

Tilaa AT Yrityskauppakatsaus