Luottamuksellista yrityskaupankäyntiä

Nurmijärven Rakennuspelti Oy myi omistamansa Peltineloset Oy:n osakekannan toukokuun lopussa. Ostajana oli Peltisepänliike Peltec Oulu Oy. Advance Team toteutti yrityskaupan alusta loppuun asti.

Yrittäjänä yli 20 vuotta toiminut Timo Heilimo tietää kokemuksesta, että yrityskaupan toteuttaminen onnistuneesti vaatii ulkopuolista asiantuntija-apua.
– Kun laitoimme Peltineloset Oy:n myyntiin, otin yhteyttä Advance Teamin Erkki Soppelaan. Hänen kanssaan olin tehnyt yhteistyötä jo silloin, kun yrityksemme osti Peltineloset vuonna 2011, kertoo Nurmijärven Rakennuspelti Oy:n toimitusjohtaja Timo Heilimo.
– Halusimme, että yrityskauppa tehdään alusta loppuun asti mahdollisimman hyvin. Ulkopuolista asiantuntija-apua tarvittiin esimerkiksi kauppakirjojen ja muiden dokumenttien laatimisessa. Erkki Soppela löysi kaupalle hyvän toteutusmallin, Heilimo toteaa.
Peltineloset Oy:n osakekauppa toteutui luottamuksellisten ja tuloksellisten neuvotteluiden jälkeen 31.5.

IMG_2893.JPG

Kuvateksti: Peltineloset Oy vaihtoi omistajaa tänä keväänä, kun Nurmijärven Rakennuspelti Oy myi omistamansa yrityksen Peltisepänliike Peltec Oulu Oy:lle. Myyjä Timo Heilimo ja ostaja Arto Ahola tunsivat toisensa jo entuudestaan. Tämä rakensi luottamuksen ilmapiirin kaupanteolle.

Yhden miehen yrityksestä merkittäväksi toimijaksi

Vuonna 1987 yritystoimintansa aloittanut Peltineloset Oy valmistaa monipuolisia peltituotteita asiakkailleen kautta maan. Peltineloset on erikoistunut alakattojen rankarakenteisiin. Yhden miehen yrityksestä kasvanut menestystarina perustuu ennen kaikkea henkilökunnan ammattitaitoon, nykyaikaisiin koneisiin, varmoihin toimituksiin ja kilpailukykyisiin hintoihin.
Peltineloset Oy:n liikevaihto on ollut viime vuosina noin kahden miljoonan euron luokkaa.
– Peltineloset Oy on hyvässä tuloskunnossa: nousukausi on meneillään ja töitä on tiedossa. Tämä on hyvä lähtökohta uuden omistajan kannalta, Timo Heilimo kertoo.

Synergiaetuja saman alan toimijoilla

Peltineloset Oy:n uusi omistaja Peltisepänliike Peltec Oulu Oy valmistaa rakennuspeltejä nykyaikaisella konekannallaan. Arto Aholan omistama oululaisyritys operoi Peltinelosten kanssa samalla toimialalla, joten yritysoston myötä syntyvät synergiaedut ovat ilmeiset.
Timo Heilimo on sitoutunut marraskuun loppuun asti perehdyttämään uutta yrittäjää Peltineloset Oy:n tuotteisin, palveluihin ja asiakkaisiin.
– Tämä kokonaisuus vie oman aikansa ja on tärkeässä roolissa, jotta uusi vetäjä pääsee kunnolla sisälle yrityksen käytäntöihin, Heilimo mainitsee.

Tulevaisuuden suunnitelmat vielä avoinna

Pitkän linjan yrittäjä Timo Heilimo on keskittynyt viime kuukausina pääasiassa Peltineloset Oy:n liiketoiminnan vetämiseen.
Samaan aikaan hänen omistamansa Nurmijärven Rakennuspelti Oy on jatkanut menestyksekästä yritystoimintaansa omalla painollaan.
– Vuodenvaihteen jälkeiset suunnitelmat ovat vielä avoinna. Silloin on hyvä hetki pohtia rauhassa ja avoimin mielin yritystoiminnan jatkoa. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka mieleen tulisi jokin uusi liikeidea, Timo Heilimo toteaa.

Teksti:
Jarmo Mäkeläinen
Ampersand Design Oy

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö