HC-Systems Oy

Lahtelainen kylmäalan yritys HC-Systems Oy on toteuttamassa yrityksen sukupolvenvaihdosta isältä pojalle. Advance Teamin asiantuntemukselle oli tarvetta onnistuneen muutoksen suunnittelussa.

Yrittäjä Harri Rämäsellä kylmäalan kokemus kulkee verissä. Hänen isänsä perusti kylmäkoneliikkeen jo 60-luvun alkupuolella. Vuonna 1994 Harri perusti ystävänsä kanssa oman kylmäalan firman HC-Systems Oy:n. Yli 20 vuoden aikana yritys on kasvattanut toiminta-aluettaan koko Päijät-Hämeeseen, ja toteuttaa kylmälaitteiden, ilmastoinnin jäähdytyksen ja ilmalämpöpumppujen huolto- ja korjauspalvelua yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille. Firma työllistää tällä hetkellä yhdeksän henkilöä.
Viisi vuotta sitten Harri osti yhtiökumppaninsa ulos liiketoiminnasta, ja nyt Rämästen suvun kylmäalan kokemus siirtyy jo kolmanteen polveen, kun Harrin poika Henri valmistautuu siirtymään HC-Systems Oy:n ohjaksiin. Idea yrityksen sukupolvenvaihdoksesta muhi pikkuhiljaa, ja sen toteuttamista harkittiin pitkään.
- Henkka on kasvanut paljon näiden vuosien aikana. Hän on vastuuntuntoinen ja tekee asiat oikein. Nyt tuntui olevan oikea hetki muutokseen, Harri-isä kehuu.
Idean toteuttamisen tueksi haluttiin ulkopuolisen asiantuntijan apua. Henri Rämänen kuuli ensimmäisen kerran Advance Teamin palveluista lapsuudenystävältään, jolla oli positiivisia kokemuksia sukupolvenvaihdoksen hoitamisesta yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Sujuva sukupolvenvaihdos

Sukupolvenvaihdoksessa HC-Systems Oy:n kylmäalan valtikka siirtyy hallitusti isältä pojalle. Muutosta ei haluta kiirehtiä, vaan kylmämestariksi opiskelleen Henri-pojan vastuualueita kasvatetaan vähitellen ja hänet tehdään tutuksi koko asiakaskunnalle. Kun isän eläkkeelle siirtymisen hetki koittaa, on kaikki valmiina.
- Muutos on hyvä aloittaa nyt kun eläkeikään on vielä aikaa. En silti varmasti ikinä jää toiminnasta kokonaan pois, Harri nauraa.
Sukupolvenvaihdos on yritykselle yleensä ainutkertainen tapahtuma, johon liittyy myös paljon epätietoisuutta. Rämäset saivat Advance Teamin yritysvälittäjä Pekka Kiukkoselta selkeät käytännön ohjeet siihen, kuinka muutos kannattaa toteuttaa.
Sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen yrityksessä on useita eri tapoja. Advance Teamin räätälöimä SILMU-suunnitelma avaa eri vaihtoehdot ja niiden hyödyt asiakkaille selkeästi ja ymmärrettävästi. Se on hyvä vaihtoehto silloin, kun yrittäjä ei ole aivan varma, mikä tapa sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen olisi se kaikkein paras juuri omalle yritykselle. Kirjallinen suunnitelma auttaa yrittäjää omistajanvaihdoksen yksityiskohtien hallinnassa ja on konkreettisena apuna muutosten toteuttamisessa.

kuva referenssiin.jpg

Kuvateksti: Isä Harri ja poika Henri Rämänen toteuttivat HC-Systems Oy:n sukupolvenvaihdoksen kuten he ovat tehneet kaiken muunkin: yhdessä neuvottelemalla. Tuloksena oli toivottu lopputulos kaikille osapuolille.

Selvää säästöä suunnitelmallisuudella

HC-Systems Oy:n suunnitelma sukupolvenvaihdoksen toteuttamisesta tehtiin huhtikuussa 2018. Suunnitelmaan sisältyi myös yrityksen arvonmääritys. Sen jälkeen päätettiin yrityksen myyntihinta ja muutoksen aikataulu. Advance Team teki yritykselle lisäksi PTS-laskelman eli pitkän tähtäimen suunnitelman rahoittajalle, mikä auttoi Henriä rahoituksen varmistamisessa.
Rämästen mukaan Advance Teamin palvelut olivat kattavat, ja etenkin ulkopuolisen asiantuntijan tekemästä arvonmäärityksestä oli suuri apu.
- Me emme ole niin perehtyneet talouspuoleen, ja raha-asiat voisivat ollakin suvun kesken herkkä paikka. Ulkopuolinen apu varmisti sen, että kaikki sujuu oikein ja meidän aikaamme ei tuhlaantunut näihin järjestelyihin, Harri kuvailee.
Harri ja Henri Rämäsen päätettäväksi jäi, sisällyttävätkö he yrityksen omistaman hallikiinteistön mukaan kauppaan. Lopulta kiinteistön arvo laskettiin mukaan lainasummaan. Henri kilpailutti kaksi eri pankkia rahoitusta hakiessaan. Advance Teamin PTS-laskelman avulla pankille saatiin esitys siitä, miltä yritys näyttää nyt ja tulevaisuudessa. Rahoituksen varmistumisen jälkeen vuorossa oli kaupan toteutus.
Rämäset sanovat rahan olleen yksi keskeinen tekijä muutoksen suunnittelussa. Advance Teamin neuvot toivat heille lisätietoa omistajanvaihdoksen verovaikutuksista ja sitä kautta selviä säästöjä. Asiantuntijoiden avustuksella päätöksenteko perustui tietoon eikä arvailuun.
- Halusin, että pojan elämä ei mene liian ahtaalle tämän yrityskaupan takia. En halua hänelle pitkäaikaisia velkoja tai muita ongelmia. Yrityksestä pitää riittää pojalle leipäpuuta jatkossakin. Lisäksi asiantuntijapalveluiden ostamisessa ei ole kyse niin suurista summista, etteikö palveluita voisi hyödyntää. Äkkiä ne rahat saa tuhlattua itsekin, jos tekee vääriä valintoja, Harri sanoo.

Kohti muutosta pää kylmänä

HC-Systems Oy:llä on tällä hetkellä ulkopuolinen toimitusjohtaja, joka jää vuoden sisällä eläkkeelle. Sen jälkeen Henri siirtyy yrityksen toimitusjohtajaksi. Hän on nähnyt kymmenen yrityksessä viettämänsä vuoden aikana muutoksia sekä kylmäalalla että omassa työnkuvassaan:
- Isäni siirtyy joustavasti eläkkeelle tulevien vuosien aikana, joten työnjakomme tulee muuttumaan. Isä tekee nyt enemmän hallinnollisia hommia ja minä teen kylmälaitteiden vikakorjauksia ja korjausten kustannusarvioita, Henri kertoo.
Yrityksen tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. Pitkäaikaisten asiakassuhteiden rinnalle on syntynyt uusia kumppanuuksia. Lämpöpumppujen ja niihin liittyvien asennusten määrä on jatkuvassa kasvussa, ja kylmälaitteiden puolella riittää tekemistä EU-säädösten mukanaan tuomissa muutoksissa. Asennus- ja huoltotöiden lisäksi yritys tarjoaa erillisiä kokonaisuuksia, kuten merkkihuoltoja. Tulevaisuudessa kylmäalaa saattaa uhata jopa pula ammattitaitoisista laitehuoltajista.
- Meillä on ollut hyvä vuosi ja suunta on oikea. Tietenkin liiketoimintaa pitää kehittää tulevaisuudessa, jotta ei jää kilpailijoiden jalkoihin. Some-markkinointi on yksi tällainen osa-alue. Lisäksi haluaisin ottaa käyttöön sähköisiä palveluita, kuten muistutusjärjestelmän säännöllisistä laitehuolloista, Henri visioi.

Vaivatonta liiketoimintaa muutosten keskellä

Advance Teamin suurin tuki sukupolvenvaihdoksen toteuttamisessa näkyi yrittäjien mukaan erityisesti muutoksiin liittyvän stressin lievittämisessä. Kun asiantuntija laati tarvittavat kauppakirjat ja viranomaisilmoitukset, oli Rämäsillä yksi huolenaihe vähemmän.
- Meillä oli paljon vähemmän stressiä, kun mukana oli ulkopuolinen taho katsomassa, että kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Myös verohuojennukset saatiin tehtyä hyvin. En tiedä, olisimmeko itse osanneet ottaa kaikkia yksityiskohtia huomioon, Henri toteaa.
Myös Harri-isä on erittäin tyytyväinen Advance Teamilta saamaansa asiantuntija-apuun. Yrityksen päivittäiset toiminnot pyörivät sujuvasti muutoksista huolimatta, ja yrittäjät saivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa.
- Olen omakohtaisesti nähnyt sen, kuinka hektinen kylmäala on. Tässä pitäisi ehtiä joka paikkaan samaan aikaan; joko firmojen atk-tilat lämpiävät tai pakastetilat sulavat. Advance Team hoiti kaikki sukupolvenvaihdokseen liittyvät asiat sujuvasti ja ammattitaitoisesti, ja meidän tehtäväksemme jäi lähinnä eri papereiden allekirjoittaminen. Tämä oli todella helppo tapa toteuttaa sukupolvenvaihdos, ja varmasti se meille paras tapa, Harri kehuu.
Tällä hetkellä HC-Systems Oy:n vallanvaihto etenee omalla painollaan. Henri on maksanut osuutensa ja on firman osakas. Isä Harrilla on toistaiseksi osake-enemmistö. Harrin eläkesuunnitelmat ovat vasta muotoutumassa, mutta tulevaisuuteen kuuluu ainakin matkustelua ja vapaa-ajan viettoa lasten ja lapsenlapsen kanssa. Hän siirtää yritystoiminnan levollisin mielin poikansa vastuulle.
- Jos olisin lähtenyt yksin toteuttamaan tätä muutosta, miettisin koko ajan, onko kaikki kunnossa. Nyt en ole oikeastaan edes miettinyt koko sukupolvenvaihdosta. Tiedän, että asiat ovat kunnossa, kun Advance Team on ne hoitanut, Harri kiittelee.

Teksti:
Hanna Piiparinen

Ampersand Design Oy

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö