Liiketoiminta sujuvasti uusiin käsiin

Yrityksensä liiketoiminnan keväällä myyneen Brita Ikosen mukaan myyntiprosessissa kannattaa hyödyntää todellista asiantuntija-apua mahdollisimman hyvän lopputuloksen takaamiseksi.

– Yrityksen myyntiin liittyy niin paljon muun muassa lainopillisia yksityiskohtia, että huippuasiantuntemus on paikallaan. Ilman Advance Teamin yritysvälittäjän Terhi Ruuskan apua emme olisi millään saaneet myyntiprosessia näin onnistuneesti maaliin asti. Omien kokemusteni perusteella voin suositella Advance Teamin yritysvälitystä kenelle tahansa, joensuulaisyrittäjä Brita Ikonen toteaa.
Ikosen ja hänen miehensä Mika Lyytisen vuonna 2006 perustama sisustus- ja lahjatavaroiden maahantuonti- ja tukkuyritys Via-Sisustus Oy vaihtoi omistajaa maaliskuun alussa. Liiketoimintakaupan yhteydessä yrityksen toimipaikka vaihtui Joensuusta Poriin.
– Kymmenen vuotta Via-Sisustuksen yrittäjinä oli varsin työntäyteistä aikaa. Joensuusta pitkien matkojen päähän suuntautuneiden työmatkojen ohella minun piti huolehtia myös tuotteiden tilauksesta, varastoinnista, toimistotöistä sekä verkkosivujen päivityksistä. Vähitellen mielessäni alkoi kypsyä ajatus alan vaihtamisesta, Brita Ikonen kertoo.

Brita Ikonen.jpg
Myyjä Brita Ikonen oli tyytyväinen kauppaan. 

Sähköisen nopeaa yritysvälitystä

Kun yrittäjäpariskunta oli tehnyt päätöksen yrityksensä laittamisesta myyntiin, he kartoittivat netin kautta sopivia yritysvälittäjiä.
– Päädyimme lopulta Advance Teamiin. Heti ensimmäisen yhteydenoton jälkeen heidän yritysvälittäjänsä Terhi Ruuskan asiantuntemus teki meihin vaikutuksen: hänen kanssaan oli luontevaa toimia, ja hänen laatimansa hinta-arvio yrityksestämme oli realistinen, Brita Ikonen kertoo.
Via-Sisustus Oy:stä laaditun arvonmäärityksen jälkeen Advance Team sai joensuulaisyrityksen myyntitoimeksiannon joulukuussa 2016. Trendikkäällä alalla toimivalle yritykselle ilmaantui ostajaehdokkaita runsain määrin. Heidän kesken järjestettiin tarjouskilpailu.

– Yhteydenpitomme Terhi Ruuskan kanssa sujui joustavan tehokkaasti pitkälti sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Ruuska piti meidät jatkuvasti ajan tasalla, miten myyntiprosessi eteni, Ikonen mainitsee.
Liiketoimintakauppa sujui lopulta varsin nopeasti maaliin asti: Via-Sisustus Oy:n vetovastuu siirtyi uudelle omistajalle virallisesti 8.3.2017.
– Suhtaudun hyvin luottavaisesti perustamani yrityksen lähitulevaisuuteen. Uusi yrittäjä Terhi Mäkelä on todella energinen persoona, jolla riittää hyviä kehitysideoita. Yrityksen uudella kotipaikkakunnalla Porissa riittää potentiaalista asiakaskuntaa, joiden pariin jalkautua, Brita Ikonen toteaa.

Omista lähitulevaisuuden suunnitelmistaan Ikonen kertoo, että mieluiten hän jatkaisi yrittäjänä.
– Tarkoituksenani on perustaa kahvila kaupungin keskustaan, mikäli vain sopiva liiketila löytyy.

Teksti:
Jarmo Mäkeläinen
Ampersand Design Oy

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö