Hae blogista

Sukupolvenvaihdoksia, onko niitä?

Keväällä ryöpsähtänyt koronapandemia jäädytti keväällä lähestulkoon kaikki omistajanvaihdokset. Patoutuneita omistajanvaihdostarpeita on merkittävissä määrin olemassa, kysymys onkin lähinnä siitä, kuinka moni niistä saadaan toteutettua?
Suomessa tehdään arviolta 2 000-3 000 omistajanvaihdosta vuosittain. Yrittäjien omien odotusten mukaan (Omistajanvaihdosbarometri 2018) niitä tulisi kuitenkin tehdä 5 000… https://www.advanceteam.fi/blogi/2020/10/sukupolvenvaihdoksia-onko-niiita/

Verotuksen muutokset 2019

Hallitus on antanut esityksensä veromuutoksista ja uudistuksista vuodelle 2019. Postaukseen on kerätty muutamia olennaisia muutoksia.
Hallitus on antanut esityksensä veromuutoksista ja uudistuksista vuodelle 2019. Olen kerännyt tähän muutamia olennaisia muutoksia. -Sähköisyys verohallinnossa lisääntyy: •… https://www.advanceteam.fi/blogi/2018/12/verotuksen-muutokset-2019/

Vauhtia syksyyn AT klinikalta!

Kesälomien loppuessa ja koulujen alkaessa on hyvä suunnata katsetta hieman pidemmälle kuin tulevaan syksyyn ja pohtia, onko omassa yrityksessä tulevina vuosina tarvetta erilaisille omistajanvaihdosjärjestelyille.
Kesälomien loppuessa ja koulujen alkaessa on hyvä suunnata katsetta hieman pidemmälle kuin tulevaan syksyyn ja pohtia, onko omassa yrityksessä tulevina vuosina tarvetta… https://www.advanceteam.fi/blogi/2017/08/vauhtia-syksyyn-klinikalta/

Sukupolvenvaihdoksen ABC

Jo vuonna 2004 arvioitiin, että 60.000 - 80.000 yritystä on tulossa omistajanvaihdoksen eteen seuraavien 5- 10 vuoden aikana. Tämä arvio ei ole kuitenkaan toteutunut, vaan omistajanvaihdoksia on syystä tai toisesta lykätty vuosia eteenpäin. Jonkinlainen b…
Jo vuonna 2004 arvioitiin, että 60.000 - 80.000 yritystä on tulossa omistajanvaihdoksen eteen seuraavien 5- 10 vuoden aikana. Tämä arvio ei ole kuitenkaan toteutunut, vaan… https://www.advanceteam.fi/blogi/2016/04/sukupolvenvaihdoksen-abc/

Yrityskauppa kiinnostaa Kymenlaakson yrittäjiä

Advance Team oli mukana Nordean järjestämissä yrityskauppatilaisuuksissa Kouvolassa ja Kotkassa. Tilaisuuksissa oli mukana myös Kymen Yrittäjät ry.
Syksy on maakuntamatkailun aikaa - tällä kertaa kohteena oli Kymenlaakso kahtena syksyisen pimeänä iltana. Advance Teamin tiimi oli mukana Nordean järjestämissä… https://www.advanceteam.fi/blogi/2015/10/yrityskauppa-kiinnostaa-kymenlaakson-yrittajia/

Osinkojen verotus listaamattomissa yhtiöissä vuonna 2014

Yhteisöverokannan lasku 24,5 prosentista 20 prosenttiin vaikutti osaltaan osinkoverotuksen kiristymiseen. Hallitus otti tällä selkeän kannan, että yritysverotusta kevennetään ja omistajien verotusta kiristetään.
Yhteisöverokannan lasku 24,5 prosentista 20 prosenttiin vaikutti osaltaan osinkoverotuksen kiristymiseen. Hallitus otti tällä selkeän kannan, että yritysverotusta kevennetään ja… https://www.advanceteam.fi/blogi/2014/04/osinkojen-verotus-listaamattomissa-yhtioissa-vuonna-2014/

Kategoria


Tagilista


Tagipilvi



X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö