Hyvä rahoitussuunnitelma antaa pohjan investointisuunnitelman toteutukselle

17.6.2020

rahoitus3.jpg

Yritysten odotukset lähiajan suhdanne- ja kehitysodotuksista ovat vähintäänkin haastavat, kiitos koronaepidemian tuomien "harmaiden pilvien". Kukaan ei pysty varmuudella sanomaan juuri nyt, mitkä ovat epidemian vaikutukset oman yrityksen liiketoimintaan, saati sitten budjetoimaan liiketoimintaansa.

Suomessa on kuitenkin paljon erittäin hyvin menestyviä yrityksiä - kannattavuudet ja taseet ovat vahvat. Enemmänkin haasteena on ollut kasvuhakuisten yritysten trendinomainen laskusuunta.  

Pitää muistaa, että kansantaloutemme tarvitsee innovatiivisia, kasvuhakuisia yrityksiä. Ilman näitä yrityksiä teknologian levittäytyminen hidastuu ja sitä kautta pidemmän aikavälin kasvu jää alhaisemmaksi. 

Mielestäni kaikki ne yritykset, joilla ovat perusedellytykset investoinneille kunnossa – onpa sitten kysymys esim. tuotantoon tai yritysjärjestelyihin liittyvistä investoinneista - ei saa jäädä kiinni rahoituksesta, tai sen saatavuudesta.

Tuleviin investointeihin ja niiden rahoitussuunnitelmiin pitää vain panostaa entistä enemmän, koska hyvä investointi-, liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelma auttavat yrittäjää ja rahoittajaa katsomaan pidemmälle yrityksen tulevaisuuteen. Investointi- ja liiketoimintasuunnitelmista selviää, miksi ja mihin yritys investoi, minkälaista kasvua ja kannattavuutta se hakee investoinnilla ja paljonko yritys voisi tarvita ulkopuolista rahoitusta, sekä minkälaisella rahoitusrakenteella investointi voisi olla realistista toteuttaa.

Kukas sen paremmin tietää yrityksensä suunnitelmat, kuin yrityksen omistaja ja johto – heillä pitää olla realistinen näkemys, suunnitelmat ja ennusteet siitä:

-       Miten yrityksen liiketoiminta kehittyy tulevaisuudessa
-       Millä keinoilla yritys aikoo saavuttaa nämä tavoitteet
-       Mitkä ovat yrityksen kilpailuedut verrattuna muihin yrityksiin

Paljon tärkeitä ja mietittäviä asioita, mutta panostamalla huolella liiketoiminta- ja investointisuunnitelman tekemiseen, varmistat samalla ”hankkeesi” oikean käsittelyn. Laadukkaat suunnitelmat ovat myös keskeisiä työkaluja yritystoimintasi esittelyyn ja arviointiin.

Viime kädessä yrityksen taloudellinen tilanne, maksukyky ja tulevaisuuden näkymät ovat keskeiset perusteet eri rahoittajien rahoituspäätöksissä.

Itse kiinnittäisin, koronasta huolimatta huomiota yrityksen pitkäjänteiseen kehittämiseen ja strategian luomiseen, joka luo hyvinvointia yrityksen omistajalle, työntekijälle ja eri sidosryhmille. Yleensä yrityksen hyvä kannattavuus on tulosta yrityksen pitkäjänteisestä kehittämisestä, eikä sitä vie pois hetkellinen ”markkinahäiriö”.

Toivottavasti yhä useammat yritykset hakevat menestystä ja kilpailuetua useasta lähteestä – niiden positiiviset vaikutukset heijastuvat koko kansantaloudelle.

Jos mietit kasvun investointia, ota yhteyttä luottamuksellisesti, niin rakennetaan sinun tarpeisiisi sopiva rahoitussuunnitelma. Olemme riippumaton yhteistyökumppani rahoituksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Advance Team Oy on yrityskauppojen ammattilainen - paikallisesti koko Suomessa. Omat toimipisteemme löytyvät Helsingistä, Tampereelta, Turusta ja Lahdesta. Yhteystietomme löydät osoitteesta: www.advanceteam.fi/yhteystiedot/

juha huotari.jpg Juha Huotari
 Senior Advisor, KTM
 0500 312 841
 juha.huotari@advanceteam.fi

  Juha on ennen Advance Teamiin tuloa toiminut OP-ryhmässä n. 30 vuoden ajan. Juhan osaamista ovat yritysrahoitus, strateginen tulosvastuullinen myynnin johtaminen sekä uusien liiketoimintamallien ja -kulttuurien rakentaminen ja yhdistäminen.

 



Kategoria: Juha Huotari

Kategoria


Tagilista


Tagipilvi



X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö