Noin 100 päivää Tampereella

5.6.2018

Minulle tuli 100 päivää täyteen Advance Teamin Tampereen konttorilla viime kuussa. Tampere on todella mielenkiintoinen alue ja kaupunki, ja nimenomaan business-kaupunki. Meillä on täällä erittäin vanha, ja vahva, yrittämisen kulttuuri, josta esimerkkinä ovat mm. Finlayson, Tampella ja Nokia (Data ja Renkaat). Tampereelle sytytettiin mm. Pohjoismaiden ensimmäiset sähkövalot. Tamperetta on aina kuvastanut kansallismaisemamme kahden järven välissä; Tammerkoski, josta kaupunki on saanut virtansa ja voimansa. Nykyään Tammerkoski on mm. Pohjoismaiden paras lohenkalastusjoki sisämaassa. Meiltä ei ole innovatiivisuutta puuttunut koskaan. Vaikkakin Tampereella onkin ollut aikoinaan hieman punaista poliittista väriä, niin silti se on ollut yrittämisen tyyssija. Eri mittareilla mitattuna Tamperelaisilla (ja Pirkanmaalaisilla) yrityksillä menee paremmin kuin keskimääräisesti muualla Suomessa. Pirkanmaan alueella on tällä hetkellä toiminnassa olevia yrityksiä yli 22.000 kappaletta ja kasvu on jatkuvaa (Tredean raportti 2016). Täällä on hyvä yrittää.

Tamperelaisen (ja Pirkanmaalaisen) yrittäjän vahvuus on mielestäni tieto-taidossa. Meillä on täällä monta yliopistoa, jotka juuri nyt ollaan yhdistämässä yhdeksi suureksi yliopistoksi. Poliisi-korkeakoulu on ainoa joka jää tämän suuren yliopiston ulkopuolelle. Täällä olevat, ja tänne tulevat yrittäjät ovat myös rohkeita ja innovatiivisia sekä osaavat hyödyntää alueen hyvää korkeakoulukulttuuria. Esimerkiksi Nokia Oyj:n R&D osaston sijoittuminen Tampereelle oli hyvin luontaista juuri korkeakoulujen vuoksi. Tampere on ollut, ja tulee olemaan myös Suomen musiikkipääkaupunki. Monet yhtyeet ja musiikkialan toimijat ovat täällä nähneet päivänvalon. Me täällä Tampereella ajattelemme suuria, mutta pidämme kuitenkin huolen, että myös pienet ja startup-yritykset tulevat menestymään. Täältä löytyy työntekijöitä vaativiinkin osaamisaluehin.

Tampereen kaupunki on mielestäni sitoutunut hyvin tukemaan yrittäjiä. Yrittäjäthän tuovat kaupungille ne tuotot, joilla täälläkin rakennamme esimerkiksi raitiotieliikennettä. Vaikka ko. hanke onkin kaupungin hanke, niin se tuo työllisyyttä monelle yksityisyrittäjälle vielä vuosiksi eteenpäin. Toisena hyvänä esimerkkinä voisin mainita rantatunnelihankkeen, joka onnistui yli odotusten ja jopa alitti budejtoidun hintansa. Tamperelaiset päättäjät ajattelivat tässäkin ”out of the box” päätöksentekoa, ja onnistuivat siinä. Nyt saamme nauttia tuonkin hankkeen tuloksista ruuhkien vähentymisinä sekä rakennettavan maa-alan lisääntymisenä, joka tuo lisää ihmisiä Tampereelle ja kehyskuntiin. Tampereelta löytyy myös hyvin vahva tukiverkosto niin kaupungin puolelta (mm. Business Tampereen palvelut) kuin muilta julkisilta ja yksityisiltä organisaatiolta (mm. Tampereen Kauppakamari ja Pirkanmaan yrittäjät). Mielestäni juuri kaupungin sitoutuminen yrittäjyyteen on Pirkanmaan alueen suuri vahvuus.

Onko Tampereella (ja Pirkanmaalla) sitten yrittäjäksi aikovalle ostettavaa? Kyllä, sillä nyt suuret ikäluokat alkavat ikääntymään ja miettimään oman tuloksellisen yrityksensä omistajanvaihdosta joko myymisenä tai sukupolvenvaihdoksena. Me Advance Teamissä olemme tehneet yritysten omistajuuksien muutoksia jo yli kaksikymmentä vuotta. Nyt on erinomainen aika ottaa meihin yhteyttä jos harkitset yrittäjäksi ryhtymistä, oman yrityksesi myyntiä tai sukupolvenvaihdosta. Tule käymään toimistollamme Hämeenkatu 14 C 25:ssä tai soita suoraan minulle. Me Advance Teamissä kokoamme parhaan joukkueen, jotta saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen yrityksellesi. Yhteystietomme löydät täältä. Etsitään sinulle yhdessä paras ratkaisu yrityksellesi, nykyiselle tai tulevalle.

Raimo Tihveräinen
Yritysvälittäjä, Ekonomi (B.Sc.)
050 512 1460
raimo.tihverainen@advanceteam.fi



Tagit:
Kategoria: Raimo Tihveräinen

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö