Yhdistyminen toi entistä vahvemman markkina-aseman

Järvenpäässä toimiva Kapotek Oy on ostanut helsinkiläisen perheyrityksen Seltek Oy:n liiketoiminnan suunnatulla osakeannilla. Advance Team Oy toteutti pitkään kypsytellyn kaupan elokuun lopulla.

Kapotek Oy:n yrittäjän Timo Lehtisalon mukaan ajatus yritysostosta alkoi kypsyä kolmisen vuotta sitten.

– Päämäärämme oli selkeä: yhdistämällä yritystemme liiketoiminnot saisimme meille laajemman tuotepaketin ja sitä kautta entistä vahvemman markkina-aseman.
Prosessi sai kunnolla tuulta purjeisiinsa viime keväänä.
– Vantaalla järjestetyssä yritysten ostoa ja myyntiä käsitelleessä tilaisuudessa pääsin tutustumaan Advance Teamin palveluihin. Tilaisuuden jälkeen otin yhteyttä heidän asiantuntijaansa Kari Varhoon ja sovin tapaamisen, Timo Lehtisalo muistelee.
Toimeksiantosopimuksen solmimisen jälkeen Advance Teamin asiantuntija teki molempien yritysten osakkeiden arvonmäärityksen neuvottelujen pohjaksi.
– Meille oli ensiarvoisen tärkeää, että toteutettava yritysjärjestely on mahdollisimman läpinäkyvää. Molempien osapuolten intressit ja näkökannat oli huomioitava alusta loppuun asti, Lehtisalo kertoo.
Hänen mukaansa Kari Varhon rooli yrityskaupan toteuttamisessa oli merkittävä.
– Huomioitavia yksityiskohtia kauppakirjoineen ja osakassopimuksineen oli paljon, mutta todellisen asiantuntijan ansiosta koko prosessi eteni maaliin asti sutjakkaasti, Lehtisalo toteaa.
Kapotek-AT-kuva 1.jpg

Kuvateksti: Kapotek ja Seltek yhdistivät yritystoimintansa elokuun lopulla toteutetun liiketoimintakaupan myötä. Advance Team laati yritysten osakkeiden arvonmääritykset neuvottelujen pohjaksi ja toteutti kaupan, suunnatun osakeannin ja muut järjestelyt ripeällä aikataululla.
Kuvassa: Timo Lehtisalo, Mikael Saari ja Welf Zaeske.

”Yhdistyminen vaatii paljon töitä”
– Jo etukäteen oli selvää, että, kun kahden eri yrityksen liiketoimintoja lähdetään yhdistämään, se vaatii valtavan työmäärän. Monia yksityiskohtia pitää ottaa huomioon ja ratkaista, Kapotek Oy:n yrittäjä Timo Lehtisalo mainitsee.
Yhdistyminen on tällä hetkellä hyvässä vauhdissa: Seltek Oy on muuttanut yritystoimintansa Kapotekin toimitiloihin Järvenpäähän. Toimintojen yhdistämistä edesauttaa ratkaisevasti se, että Seltek Oy:n yrittäjä Welf Zaeske siirtyi kaupan yhteydessä Kapotekin palvelukseen.

Yrityksellä hyvä vire päällä
Timo Lehtisalon mukaan järvenpääläisyrityksen lähitulevaisuus näyttää lupaavalta:
– Toukokuun lopussa päättyneen tilikauden tulosten perusteella liikevaihtomme edellisvuoteen verrattuna kasvoi ainakin 30 prosenttia. Sama suuntaus on jatkunut myös kesäkuukausina. Kotimaan investoinnit ovat kasvaneet räjähdysmäisesti ainakin pk-yritysten osalta.
Kapotek Oy työllistää tätä nykyä viisi henkilöä.
– Meillä on nyt haku päällä kahden uuden työntekijän palkkaamiseksi. Tarkoituksenamme on kuitenkin kasvaa erittäin maltillisesti ja pitää huolta yrityksen voitollisesta toiminnasta myös jatkossa, Timo Lehtisalo painottaa.

Yritysfaktaa
Kapotek on perinteinen tuotantolaitteiden maahantuoja. Vuonna 1989 perustettu yritys on erikoistunut kuiva- ja märkäseulontaan, erilaisiin mekaanisiin kuljetinratkaisuihin, jätteiden-, rejektien sekä biopolttoaineiden käsittelyyn ja märkäsuodatukseen. Liiketoimintaan kuuluu myös omaa valmistusta.
Seltek on perustettu perheyrityksenä vuonna 1956. Yritystoiminnan pääpaino on suodatustekniikassa. Päätuotteet ovat automaattiset ja mekaanisesti puhdistuvat suodattimet.

Teksti:
Jarmo Mäkeläinen
Ampersand Design Oy

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö