Sukupolvenvaihdoksen ABC

7.4.2016

Jo vuonna 2004 arvioitiin, että 60.000 - 80.000 yritystä on tulossa omistajanvaihdoksen eteen seuraavien 5- 10 vuoden aikana. Tämä arvio ei ole kuitenkaan toteutunut, vaan omistajanvaihdoksia on syystä tai toisesta lykätty vuosia eteenpäin. Jonkinlainen buumi omistajanvaihdoksissa on siis lähivuosina odotettavissa. 

Yrittäjille tehdyissä kyselyissä suuri osa kokee sukupolvenvaihdoksessa haasteelliseksi verotuksen.

Suurin osa suomalaisista pk- ja mikroyrityksistä voi järkevästi hyödyntää luopujalle ja jatkajalle suunnattuja sukupolvenvaihdoshuojennuksia. Nämä huojennukset ovat merkittäviä ja edistävät sukupolvenvaihdosten toteutumista.

Tiesitkö, että sukupolvenvaihdoksen voi perheessä toteuttaa jopa täysin ilman veroseuraamuksia?

Tässä tapauksessa tulee sekä täyden lahjaverohuojennuksen että myyntivoittoverohuojennuksen ehtojen täyttyä. Vielä jos kyseessä on avoimen tai kommandiittiyhtiön yhtiöosuuden luovutus, ei luovutuksesta jouduta maksamaan veroa lainkaan. Jos luovutetaan osakeyhtiön osakkeita, jatkajan maksettavaksi tulee ainoastaan varainsiirtovero kauppasumman osalta. 

Myyntivoittoverohuojennus edellyttää, että luovutuksen kohteena on vähintään 10 % yrityksen osakkeista tai osuuksista, luopuja on omistanut osakkeet yli 10 vuotta ja jatkaja on luopujan lähisukulainen (luopujan lapsi, lapsen rintaperillinen, luopujan sisar, veli, sisar- tai velipuoli). Näiden ehtojen täyttyessä, luopuja voi myydä osakkeet täysin verovapaasti.

Lahjaveron osalta voi saada joko täyden tai osittaisen huojennuksen. Täyden huojennuksen saannin edellytyksenä on, että luovutuksen kohteena on yritys tai sen osa (väh.10 %), jatkaja jatkaa yritystoimintaa ja vastikkeena suoritetaan yli 50 % osakkeiden käyvästä arvosta. Mikäli vastike on alle 50 % käyvästä arvosta, lahjaveroa voidaan huojentaa osittain.

Maksuaikaa kauppahinnalle

Yksi hyvin merkittävä seikka, joka edesauttaa perheen sisäisten sukupolvenvaihdosten toteutumista on, että luopuja voi myöntää kauppasumman osalta jatkajalle maksuaikaa. Maksuaikaa voidaan myöntää enintään 10 vuodelle ja laina voi olla täysin koroton tai kauppasummalle voidaan periä yleisen korkotason mukaista korkoa. Näin pitkiä ja yleensä vielä vakuudettomia maksuaikoja ei käytännössä myönnetä muille kuin oman perheen jäsenille. Tärkeää on huomioida, että verottaja seuraa maksusuunnitelman toteutumista. Tästä syystä verottajalle tulee vuosittain ilmoittaa maksetut lyhennykset. Lyhennykset kannattaa aina maksaa pankkitililtä pankkitilille, jotta on olemassa todisteet lainan lyhennyksistä. Vaarana on, että jos ei voi osoittaa verottajalle, että lainaa on maksettu, verottaja katsoo kaupan olleen alun perin tosiasiallisesti lahja ja määrää jatkajalle lahjaveron maksuun.

Sukupolvenvaihdoksen suunnittelu

Sukupolvenvaihdoksessa tärkeintä on lähteä ajoissa liikkeelle ja tehdä suunnitelma, joka sisältää eri toteutusvaihtoehtojen läpikäynnin. Samalla tulee selvittää huojennusten soveltuvuus tilanteeseen. Kun nämä asiat on selvitetty, voivat luopuja ja jatkaja tehdä päätöksen, miten sukupolvenvaihdosta lähdetään viemään eteenpäin. Ja kun ollaan ajoissa liikkeellä, ehditään myös tarpeen mukaan tehdä erilaisia sukupolvenvaihdosta valmistelevia yritysjärjestelyjä kuten jakautuminen, yhtiömuodon muutos tai muu yritysrakenteen järjestely. Tarvittaessa tässä vaiheessa voidaan hakea sitova ennakkoratkaisu verottajalta, jolla pystytään varmistamaan, että verotus toteutuu suunnitellusti.

Kuten jokainen yrittäjä, myös jokainen yritys on omanlaisensa ja tarvitsee yksilöllisen suunnitelman. Tapa, jolla naapurin yrittäjä toteutti omistajanvaihdoksen, ei välttämättä ole paras tapa sinun yrityksellesi. Ota asiantuntija avuksesi selvittämään eri vaihtoehdot ja laatimaan suunnitelma omistajanvaihdoksesta. Ja mikä tärkeintä, toteuta sukupolvenvaihdos ajoissa - parhaiten hyödynnät huojennukset eläessäsi.

Näin onnistut:

A Lähde ajoissa liikkeelle!

B Anna asiantuntijan laatia sukupolvenvaihdossuunnitelma!

C Toteuta sukupolvenvaihdos ajoissa! 

Lue lisää onnistuneista omistajanvaihdoksista

 



Tagit:
Kategoria: Terhi Ruuska

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö