Mikeva ostaa Kotokartanosäätiön liiketoiminnan

9.6.2016

Kotokartanosäätiö.jpg

Mikeva Oy:n voimakkaan kasvun vuosi saa jatkoa uuden yrityskaupan myötä. Ikärikkaille asumis- ja kuntoutuspalveluja tarjoava Kotokartanosäätiön hoitoliiketoiminta siirtyy osaksi Mikeva Oy:tä. Liiketoimintakaupassa siirtyy kolmen palvelukodin kokonaisuus, jonka muodostavat Riihimäen ydinkeskustassa sijaitsevat Kotokolmonen, Kalevankoti ja Kotokaarre. Henkilökunta jatkaa yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Liiketoimintakauppa astuu voimaan, kun toiminnan jatkamiseksi tarvittavat viranomaisluvat ovat siirtyneet Mikevalle.

Mikeva tunnetaan edelläkävijänä ikääntyneiden, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten kuntoutuspalveluissa ja asumispalvelukonseptien kehittämisessä. Ostettavan kokonaisuuden vahva osaaminen ikärikkaiden arjessa ja juhlassa luo mainiot edellytykset kokonaisuuden kehittämisessä.

”Asemamme Kanta-Hämeessä on jo ennestään erittäin hyvä kaikissa palvelusegmenteissämme. Markkinaosuutemme monikertaistuu ikärikkaiden palveluissa Kotokartanosäätiön kaupan myötä. Mikevan ja Kotokartanosäätiön arvomaailmat ovat lähellä toisiaan. Mielestämme tämä on erinomainen pohja jatkaa ja kehittää hyvää työtä. Vuonna 2016 Mikeva on jo kasvanut avaamalla kahdeksan uutta palvelukotia ja lisäksi ostanut neljä palvelukotia ennen tätä kokonaisuutta” kertoo Mikevan toimitusjohtaja Petri Pitkäranta.

”Kotokartanosäätiöllä on pitkä historia Riihimäellä. Säätiön juuret ovat 1950-luvulla, jolloin oli tarvetta vanhusten nykyaikaisille asunnoille palveluineen. Säätiö lähti tuolloin yleishyödyllisenä toimijana vastaamaan siihen tarpeeseen ja on rakentanut Riihimäelle kaikkiaan neljä palvelutaloa.  2000- luvulta alkaen on vastattu lisääntyvään hoivapalvelun tarpeeseen, mitä on kehitetty yhteistyössä Riihimäen kaupungin kanssa. Näin säätiöstä on kasvanut Riihimäen merkittävin vanhuspalveluiden tuottaja.  Nyt sosiaali- ja terveyspalvelualan tilanne on taas toinen ja palvelurakenne edelleen isossa muutoksessa.  Säätiö onkin päättänyt tässä vaiheessa luopua hoivaliiketoiminnasta ja siirtää hoivapalvelut liiketoimintakaupassa Mikeva Oy:lle. Säätiö luottaa palvelutoiminnan jatkuvan Mikevalla hyvissä, osaavissa ja riittävän isoissa käsissä niin asukkaiden kuin henkilökunnan näkökulmasta.  Kotokartanosäätiö jää palvelutalokiinteistöjen haltijaksi ja jatkaa yleishyödyllisenä toimijana aktiivista työtä Riihimäen seudulla hyvän ikääntymisen ja inhimillisen vanhustyön merkeissä ilman hoivapalveluja ” toteaa toiminnanjohtaja Raija Sinimaa Kotokartanosäätiöstä.

Mikeva Oy:llä on nyt toimintaa 68 paikkakunnalla 111 palvelukodissa eri puolilla Suomea. Palveluiden piirissä on tällä hetkellä reilut 2 500 asukas- ja kuntoutuspaikkaa.

Kotokartanosäätiön neuvonantajana yritysjärjestelyssä toimi Advance Team Oy ja yritysvälittäjä Mikko Ruotsalainen Lahdesta.

Lisätietoja:

Petri Pitkäranta, Mikeva Oy, puh. 044 7800 600
Raija Sinimaa, Kotokartanosäätiö, puh. 019-716 2511

X

Tarvitsetko apua?

Jätä meille numerosi, niin soitamme sinulle takaisin!

Jätä soittopyyntö